Neulerakkaus

Näin syksyn tullen on ihana kaivaa kaapin perukoilta pehmeät neuleet esille ja kietoutua niiden lämpöön. Hieman viileämmällä säällä ylisuuri neulepaita tai neulemekko toimii ainakin mun arjessa loistavasti. 

Rennon fiilisen saa, kun korvaa ne kireät farkut mukavilla legginsseillä 🙂  

Sellaisia viime viikonlopun asuja, tykkään 🙂 Syksy on sittenkin ihan kivaa aikaa, ainkin ennen sitä loskasäätä 😉 
Iltapäivällä käyn fysioterapeutin käsittelyssä, katsotaan mitä mieltä se on tuosta mun vasemman lavan tilanteesta, josko tällä viikolla pääsis taas treenaamaan yläkroppaakin!
Lämpöä päiväänne, 
<3 Jenna
P-S. Aarnioilla-blogista voit käydä lukaisemassa mun ja Mr. A:n viikonloppukuulumiset 🙂 

Missä menee raja?

Pohdiskelin tuossa perunamaalla viikonloppuna kyykkiessäni tähän asti kulkemaani matkaa kohti ”unelma minää”. Salilla treenaaminen on alkanut sujua kuin itsestään, siis sinne ei tarvitse enää väkisin itseään houkutella vaan se lähteminenkin on ihan kivaa. Ruokailut sujuu myös hyvin. Lauantaisin on lupa vähän mässäillä. Hyvällä omalla tunnolla. Mutta yksi juttu on sellainen, joka vaatii tulevaisuudessa entistä enemmän huomiota.
Nimittäin se, että opin kuuntelemaan kehoani paremmin.
Tällä hetkellä tuntuu että yhtenä vikkona treenit kulkee kuin unelma. Fiilis on hyvä ja treenipainot nousee tasaiseen tahtiin. Seuraavalla viikolla taas mikään ei suju, koska kroppa on rikki. Tätä on nyt tapahtunut pari kertaa putkeen eli treenaan joko liian kovaa tai sitten kropallani kestää tosi kauan tottua tähän uuteen ohjelmaan. Tai jotain muuta.

Kuten jo kerroinkin, toissa viikko oli ihan unelma. Viikko sitten maanantaina kuitenkin vasen lapa alkoi osoittaa mieltään ja koko vasemman käden hermo alkoi vihloa sormiin asti. Piti turvautua Panacodiin, joka muuten heittää nupin ihan sekaisin, ja fyssarin käsittelyyn. Vasta perjantaina alkoi tuntua siltä, että kipu ja jumi alkaa antaa myöten ja olo parani käden osalta. Perjantaina muuten olo tuntui aika jännältä ja jo päivällä ihmettelin, että voiko noi särkylääkkeet ja kolmiolääkkeet vaikuttaa vielä seuraavana päivänäkin. Illalla mittasin kuumeen ja mittari näytti pientä lämpöä. Ei muuta kuin unta kaakkuun ja viikonlopun aikana olo parani huomattavasti. Kuume ei enää lauantaina osoittanut elonmerkkejä.

Tässä siis syy, miksi omaa kroppaa on vain pakko alkaa kuunnella paremmin jo siellä salilla treenatessa. Tai oikeastaan jo kotona ennen sinne lähtöä. Onko keho väsynyt eikä palautunut vielä kunnolla? Treenissä puolestaan pitää miettiä, tunnustella oloa, että jaksanko tehdä vielä seuraavan puhtaasti vai olisiko parempi jättää tähän? Jos teen vielä yhden toiston, kipeytyykö joku paikka niin, että en taas viikkoon tee mitään?
Tässä seuraavia haasteita sinne treenisalille ja kotiin. Missä menee ne oman kehon rajat?
Kunnelkaa kroppaanne, 
<3  Jenna

Vihdoin se toinenkin!

Jokunen hetki sitten kerroin teille, että haluaisin kirjoittaa myös muustakin kuin treenaamiseen tai tähän elämäntapamuutokseeni liittyvästä.  Ei sillä ettenkö rakastaisi liikkumista, treenaamista ja tätä hyvinvoivempaa minää. Sekä myös näistä jutuista kirjoittamista ja vaikkapa uusien treenijuttujen oppimista.

Mutta koska juuri tästä kirjoittamisesta on tullut tärkeä osa päivärytmiäni ja myös ”yksi osa mua”, haluaisin vähän lisätä aihekirjoa ja pitkän pohdiskelun ja pitkien keskustelujen jälkeen kotona päätettiin Mr. A: n kanssa perustaa yhteinen blogi. Yksin en olisi toista blogia lähtenyt kirjoittamaan. Aika ei riittäisi millään kahden blogin pyörittämiseen. Vaikka tää on vain harrastus, niin uskokaa tai älkää, vie tää aika paljonkin aikaa. Ainakin välillä 😉 Oma valinta tietysti sekin, hehe

Mutta kun päätettiin alkaa pitää blogia yhdessä, on toisen blogin kirjoittelu huomattavasti helpompaa. Ja nyt ”saan” kirjoittaa vaikkapa meidän kodista tai ehkä jopa parisuhteesta enemmän.. En näitä juttuja ole tähän blogiin viitsinyt kauheasti viljellä, vaikka välillä mieli olisi tehnytkin 😉 Pointtina Kohta kunnossa! -blogissa on edelleen kuitenkin seurata tätä mun elämäntapamuutosta terveellisempään ja liikunnallisesti aktiivisempaan suuntaan sekä samalla oppia uutta treenaamisesta ja yrittää jakaa teille lukijoillekin inspiraatiota ja motivaatiota lähteä liikkelle ja saada teidät ehkäpä miettimään sitäkin, mistä ne päivän ateriat koostuukaan 🙂
Mutta mitä tämä uus blogi sitten tarjoaa? Jaa-a 🙂 Varmasti ainakin meidän yhteistä elämää, kotia, koiria, omia sekä yhteisiä harrastuksia, reissuja, normaalia arkea. Mitä milloinkin mieleen juolahtaa! Aika näyttää varmasti enemmän sen mihin suuntaan tuo blogi lähtee menemään ja kuinka aktiivisia sen suhteen ollaan.
Ja mikäs tän blogin nimi nyt sit on ja mistä sitä pääsee lukemaan? Nimeä mietittiin pitkään, varmaan kuukauden verran. Meidän sukunimi taisi olla mukana lähes kaikissa variaatioissa, mutta loppujen lopuksi päädyttiin lyhyeen ja ytimekkääseen ”Aarnioilla”-nimeen. Tykkäättekö? Me tykätään 😉 ja Aarnioilla-blogia pääset lukemaan täältä: aarnioilla.blogspot.fi


Toivottavasti tuo uusi blogi saa edes vähän tuulta alleen ja keksitään niitä postausaiheita 😉 Älkääkä olko huolissanne tästä blogista, aioin jatkaa kirjoittelua ihan entiseen malliin 😉 

Ihanaa viikonloppua! Nauttikaa auringosta ja lämmöstä!

<3 Jenna