Aikatauluttaminen

Viimeviikkoina haastavaksi aiheeksi elämässäni on osoittautunut asioiden aikatauluttaminen. Luulin, että kunhan saan koulun päätökseen, niin illat jäävät suurilta osin viikkoa vapaiksi. Toisin kävi: Kahdesta neljään iltaa viikossa kuluu koirien (kotoa löytyy siis kaksi kääpiösnautseria) kanssa harrastaessa agilityä sekä tottelevaisuutta ja viikonloput usein reissatessa sukulaisilla. Tietenkin nämä menot on ihan omasta tahdosta ja mukavaahan se on harrastaa koirien kanssa sekä välillä nähdä sukulaisia ja kavereita 🙂 Tähän yhtälöön tuo salilla käymisen sovittaminen on vain osoittautunut suhteellisen haasteelliseksi!

Tällä viikolla en ole vielä ehtinyt salille, mutta onneksi maanantai-iltana sekä tänään ehdin sentään tehdä salitreenin korvaavan kotitreenin: takareidet + selkä maanantaina ja tänään olkapäät + ojentajat. Kotona saa onneksi tehtyä suht hyvin hieman  muutelluin liikkein nuo salitreenin liikkeet, mutta treenin rankkuus ei ole aivan sama suurten painojen puuttuessa kotoa.. Tosin esimerkiksi omat olkapääni eivät tarvitsekaan vielä niin suuria painoja 😉

Olen miettinyt, että alkaisin tekemään ihan viikottaista aikataulua ja sitten noudattaa sitä.. Aikataulu voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen: Maantaina salitreeni, tiistaina agility, keskiviikkona sali, torstaina toko, perjantaina sali tai lepopäivä, lauantaina lepo ja sunnuntaina sali sekä agilitytreenit.. Ei kuulosta kovin pahalta, mutta miten tätä suunnitelmaa sitten noudattaa? Lipsuminen ja laiskuus ovat olleet viime päivinä havaittavissa omassa olemuksessa, mutta jos vain asennoituisi oikein niin ehkä sitä tulisi sitten oikeasti tehtyä asiat niinkuin on suunnitellut! Eikö? 😉

Yksi haasteellisuus salipäivissä on se, että salille tulee lähdettyä yleensä illalla, koska aamulla ei ”jaksa” (lue: viitsi) herätä kuudelta, jotta ehtisi ennen töitä käymään treenaamassa ja iltapäivällä taas on töiden jälkeen kiire kotiin lenkittämään koirat ja syömään.. Illan tultua sitten onkin haaste päästä siitä sohvalta ylös ja salille! Mutta tuo aikatauluttaminen voisi kyllä sopia ja sitten vaan noudattamaan sitä kurinalaisesti! 

Tavoitteena ensi viikolle on siis laatia aikataulu treeneistä ja alkaa noudattaa sitä! Loppuun vielä viime viikon fiiliskuva treenin jälkeen 🙂 

jenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta