Miksi en ole edes ajatellut kilpailla fitness-lajeissa?

Paljon huomiota on herättänyt viime maanantaina esitetty dokumentti Muodonmuutoksia, joka kertoi neljän bikinifitnesskilpailijan matkasta kohti sm-kilpailuja.

Dokumenttia katsellessa mietin, että olisiko musta tuohon? Pyhittämän lähes koko elämäni yhdelle harrastukselle? Tekemään satoja tunteja töitä niin salilla kuin keittiössä ja siinä samalla jättää kaikki muu päivätyötä mukaan laskematta taka-alalle? Syödä tarkkaan vain mitä lapussa sanotaan ja punnitsemaan jokainen suupalani?

Yksinkertainen vastaus on, että ei olisi. Vaikka toisaalta ymmärrän kilpailijoita ja sitä paloa, että haluaa tehdä niin sanotusti paremman version itsestään jokaiseen kilpailuun, uskon, että mulla ei kuitenkaan riittäisi mielenkiinto saati kärsivällisyys. Uskon myös, että lähipiirilläni ei riittäisi pinna mun kanssa, koska ihan ilman diettejäkin olen normaalisti väsyneenä ja nälkäisenä todella huonoa seuraa. Mitä siitäkin seuraisi, jos olisin väsynyt ja nälkäinen pahimmillaan monta kuukautta?

Rakastan kilpailla, siis todella, mutta ne harrastukset, joissa kilpailen ovat olleet aina jotain aivan muuta kuin omaan ulkonäköön liittyviä. Aikoinaan kilpailin taekwondossa ja nykyään koiran kanssa agilityssä. Se fiilis, jonka saat kilpailusuorituksen aikana ja (onnistuneen) sellaisen jälkeen on aivan älytön. Uskon, että näin voi hyvin olla myös fitness-lajeissa. Kun teet pitkään töitä jonkin asian eteen ja onnistut saavuttamaan tavoitteesi, olkoon se sitten puhdas suoritus agilityssä tai finaalipaikka bikinifitness-kisassa, palkitsee suoritus ja kannustaa myös jatkamaan. Se on jännä, miten kilpailemiseenkin voi jäädä niin koukkuun, mutta niin siihen vaan voi.

Mutta tietysti fitness-lajeissa panttina on sun oma kroppa. Monessa muussa lajissa pärjää ulkonäköön katsomatta muita taitoja hiomalla. Vaikka rakastankin sitä fiilistä salilla ja niitä hetkiä, kun kuulen, että ”sulle on kyllä tullut muotoa selkään!”, en silti jaksaisi nähdä sitä vaivaa, että lähtisin tähtäämään kilpailuihin. Mun mielestä tää harrastus antaa jo sellaisenaan niin paljon, että voin vapaasti kilpailla halutessani itseäni vastaan. Tehdä parempaa työtä siellä kuntosalilla ja saavuttaa pieniä tavoitteita vaikkapa voimapuolella ulkonäöstä paineita ottamatta. Toisaalta voin ottaa ihan rennosti parina iltana viikossa sohvalla Netflixiä katsellen popparikulhon kanssa tai syödä silloin tällöin palan kakkua kesken työpäivän ilman mitään morkkista.

Dokumentti antoi tietynlaisen kuvan lajista ja vain neljän henkilön kokemana. Onneksi tällä viikolla lukemani perusteella laji on auennut vielä hieman enemmän, kun mm. lajia harrastaneet bloggaajat ovat kertoneet omia kokemuksiaan, mutta silti en olisi itse valmis hyppäämään mukaan.

<3:llä Jenna

Tavoitteena fit vai ihan vaan hyvinvointi?

Kevään fitness-kisat lähestyvät huimaa vauhtia eikä varmasti ainakaan ko. maailmaa seuraavat ole voineet välttyä suomea ja saleja täyttäviltä tiukentuvilta kropilta. Kisakunto on vaan hetkellistä, mutta silti ei voi olla ihailematta sitä kovaa työtä, jota nämä urheilijat tekevät. Sekä sitä kovaa itsekuria, jota laji vaatii. Huom! Ihailen vain lajia terveellisesti harrastavia.

Multakin on silloin tällöin kyselty, että koskas kilpailemaan? Treenaan tällä hetkellä body fitness -lajia harrastavan ja siinä myös kilpailevan PT: kanssa, joka on koutsannut myös fitness-lajeissa kilpailevia. Vaikka näin, otan PT:ltäni intohimolla vastaan kaikki vinkit ja opit, mutta lavalle en ole todennäköisesti koskaan nousemassa.

haba

V-invertti

Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että hyvinvointi sekä mielessä että kropassa on tärkeintä. Ei se, miltä näyttää. Pitkään treenailin ulkonäkökeskeisesti, mutta etenkin uuden ihanan harrastukseni, tankotanssin, myötä myös voima ja kehonhallinta ovat nousseet isoksi osaksi tavoitteita. Kroppa muokkaantuu sitten siinä sivussa 😉

Kaiken kaikkiaan kokonaisvaltainen hyvinvointi on se juttu, mikä tällä hetkellä on omassa elämässä tärkein tavoite. Ihan joka päivä.
<3:llä Jenna

Onko väärin, jos treenaa myös ulkonäön takia?

Nykypäivänä tuntuu siltä, että on väärin, jos ajattelee ulkonäköään. Siis muutakin kuin omaa silmää miellyttävää meikkiä ja kivoja vaatteita. Eli sitä kroppaansa vaatteiden alla.
Fitness on leimattu jotenkin todella negatiiviseksi sanaksi, vaikkakaan siitä puhuttaessa ei mielestäni automaattisesti tarkoiteta kilpailemista fitness-lajeissa vaan terveellistä elämäntapaa. Elämäntapaa, johon kuuluu sekä liikunta että pääosin terveellinen syöminen. Hyvä ja energinen olo.
Mutta jos mainitsee sivulauseessa, että käyn salilla (”harrastan fitnesstä”) ja olis kiva saada vähän lisää massaa, katsotaan pitkin nenänvartta, että ai miks?! Itse voin sanoa ilman mitään häpeän tunnetta, että kyllä treenaan myös ulkonäön takia. Onko väärin, jos haluat näyttää ”paremmalta”? Täällä kuitenkin eletään vain kerran ja jos haluaa muuttaa itsessään jotain kohtaa, eikö sen kukin saisi tehdä? Keneltä se on pois, jos käyt treenaamassa, jotta saisit leveämmän selän tai timmimmän vatsan. Pyöreistä pakaroista puhumattakaan? Omapahan on kehosi, ei puolison tai naapurin hemmon. Sinun.
IMG_20150215_123956
Treenaan sekä ulkonäön että hyvän olon takia. Olisi hölmöä sanoa, että VAIN ulkonäön, koska se ei pidä paikkaansa. Liian monta vuotta olen kärsinyt erilaisista selkäkivuista. Niin fasettilukoista kuin issias-kivustakin. Mutta myös väsymyksestä ja stressistä. Kuntosalitreenaaminen on tuonut melko helpon avun näihin oireisiin.
Ja aika siistiä, että paremman fyysisen olon lisäksi sekä voimatasot että se lihasmassa ovat lähteneet kasvuun!
IMG_20150126_174411
Eli eikö me anneta jokaisen harrastaa sellaisia juttuja kuin kukin haluaa? Sellaisia juttuja, joista tulee onnelliseksi ja tyytyväiseksi? Ilman liikaa negatiivistamista 🙂
En halua tällä postauksella syyttää ketään, vaan lähinnä herätellä siihen, että ei se kuntosalilla treenaaminen, ”fitness”, ole yleensä vaarallista vaan saattaa jopa parantaa terveyttäsi ja elämänlaatuasi (tai sen kaverin, jonka touhuja ihmettelee)! Vaikkakin ehkä pyöreämmän pepun saattelemana 😉
Tack. Öitä!
<3:llä Jenna