Tasapainoinen elämä – Pitäisikö sitä tavoitella?

käsivarsiseisonta

Milloin on hyvä? Koska sitä oppii nauttimaan sellaisesta elämästä mitä juuri nyt elää?

Olen huomannut, että tavoittelen jatkuvasti hieman aktiivisempaa elämää. Samalla myös hieman rennompaa ja kiireettömämpää sellaista. Jännä, miten sitä tuntuukin siltä, että koko ajan pitäisi tavoitella edes hieman tämänhetkisestä poikkeavaa elämänrytmiä. Mikä siinä onkin, että ei voi vain miettiä hymyillen, että näin on hyvä ja vaikkapa huomenna ihan tiedostamattaan parantaa aamuheräämistään, käydä lenkillä tai kuntosalilla tekemättä siitä minkäänlaista numeroa?

Luulen, että meillä tämä hektinen elämä, jota nyt on jatkunut viimeiset 8 vuotta ;), on osaltaan vaikuttanut siihen, että siitä tasapainoisesta elämästä on saanut vaan haaveilla. Mutta toisaalta ehkäpä tämä on juuri se meidän tapa elää. Jos meillä ei vaan olekaan tarvetta suunnitella seuraavaa viikkoa tai kuukautta eteenpäin kellon tarkasti. Jos me halutaankin elää hieman spontaanimmin. Välillä rentoillen, välillä vähän liikaakin kiirehtien. Ehkäpä juuri nyt onkin hyvä?

Alitajuntaisesti liikaa tiedostamatta sitä onkin elänyt ne viimeiset 8 vuotta (ja toki siis kaikki viimeiset melkein 26 vuotta) ihan hyvää elämää. Sellaista, mistä tykkää. Miksi sitä sitten tarvitsisi muuttaa? Miksi sitä joka viikko pitäisi tehdä tietty määrä treenejä aina samoina päivinä, käydä aina torstaina kaupassa, pestä pyykkiä vain lauantaisin ja ulkona syömässä maksimissaan kerran kuussa? Niinpä! Ei miksikään!
Tällainen ajatuksenvirta tällä kertaa! Enpä taidakaan koittaa muuttaa elämänrytmiäni vaan nauttia siitä juuri tällaisena, välillä jopa hieman kaaottisena.
Ihanaa alkavaa viikkoa,
<3:llä Jenna

Kun vakiintuu 18-vuotiaana

En ole juurikaan avannut tarkemmin henkilökohtaista elämääni täällä blogin puolella. Te tiedätte, että olen naimisissa, asun Porvoossa ja että meillä on kaksi koiraa. Että rakastan salilla treenaamista ja uusien asioiden oppimista. Mutta vielä te ihanat ja tärkeät lukijani ette tiedä sitä, että vakiinnuin nykyiseen suhteeseeni jo 18-vuotiaana. Lähes 7 vuotta sitten. Okei, nyt tiedätte 😉

Pari kuukautta sitten mieleeni tuli otsikko ”Kun vakiintuu 18-vuotiaana”. Pyörittelin ajatusta, että uskaltaisinko kirjoittaa vähän laajemmin meidän suhteen alkamisesta sekä siitä, miten me ollaan vieläkin onnellisesti yhdessä?! Uskaltaisinko raottaa ovea yhteen elämäni tärkeimmistä asioista?

Niin, miksipäs en. Ainakin hitusen raolleen.

Kuten otsikkokin kertoo, olin 18-vuotias, vuosi oli 2008. Suuri ja mahtava täysi-ikäisyys oli juuri saavutettu. Elelin ihan tavallista 18-vuotiaan elämää. Viimeinen lukiovuosi oli juuri alkamassa. Sattumalta sain eräänä päivänä kommentin yhteen silloiseen kuvapalveluun kuvani alle mieheltä, jonka tunnette Mr. A:na. Päätin ihan hetken mielijohteesta laittaa kommenttia takaisin ja kysellä tyyliin ”Mitä kuuluu?”. Vaikka alkuperäinen kommentti olikin ollut sellainen, joka ei periaatteessa olisi mitään kummempaa vastausta edes tarvinnut. Muistaakseni päivä oli torstai ja jo seuraavalle sunnuntaille sovittiin treffit kahvilaan Tampereelle.

Meillä synkkasi alusta alkaen todella hyvin. Juttu luisti eikä yhtään kiusallista hiljaista hetkeä vietetty. Jo viikon päästä päätettiin, että eiköhän tätä meidän juttua voi seurusteluksi kutsua. Mulla viimeinen lukiovuosi kirjoituksineen alkoi ja samalla Mr. A. suoritti toiseksi viimeistä vuottaan TTY:llä. Vuosi meni ja kihlatkin vaihdettiin. Lähdin opiskelemaan Poriin ja vietettiin vuosi etäsuhteessa. Minä Porissa, Mr. A. välillä Tampereella, välillä Porvoossa tekemässä dippaa. Ehkä juuri nämä parin ensimmäisen seurusteluvuoden etäisyydet koettivat suhdetta jo sen verran, että kun huomattiin Mr. A:n valmistuttua olevamme edelleen yhdessä, päätimme hankkia Helsingistä asunnon ja minä siirtää opiskelupaikkani sinne.

Samalla, kun vuodet kuluivat, kasvoi sekä tietysti meidän suhde, että ainakin minä enemmän aikuiseksi 😉 Piti hoitaa ensin ihan yksin perusarjen pyöritys ja yhteenmuutettuamme oli aika opetella hyväksymään se toinenkin tapa tehdä asioita. Ja hioa niitä särmiä, kuten sanotaan.

Vuosi ehdittiin Helsingin hälinässä asustella, kunnes tuli oman asunnon ostamisen vuoro ja muuttoauton suuntaaminen Porvooseen. Jatkoin edelleen Helsingissä opiskelua, pari vuotta oli jäljellä. Mutta sain myös töitä Porvoosta, joten muutto oli todella järkevä vaihtoehto.

Viimeisenä opiskeluvuotenani suoritin loput kurssit, oppari oli kansitettu jo vuotta aiemmin, sekä järjestelin tulevan kesän häitämme. En edelleenkään muista, miten olen saanut hoidettua häävalmistelut, koulun, työn sekä koiranpennun. Ilmeisesti ihan hyvin!

9517200819_16154b21b9_o 9517208485_b646c3523c_o 9517352119_89f3a38d58_o

 

Kuvat: Eveliina Pohja

Maanantaina huomattiin puolen päivän aikaan, että meillähän on hääpäivä. 6.7. tuli siis 2-vuotta siitä, kun sanottiin ”tahdon”. Aika on mennyt ihan todella hurjaa vauhtia, mutta onhan tässä kaikenlaista ehtinyt tehdäkin. Ja ehtii edelleen. Tällä hetkellä elämä on aika leppoista. Molemmilla työpaikka, asunto löytyy ja uutta kotiakin suunnitellaan jo hyvää vauhtia. Kaikki on hyvin.

Välillä toki tulee niitä heikkoja hetkiä ja tekisi mieli tehdä kaksi leiriä, mutta juuri niinä hetkinä sitä pitää osata pysähtyä ja miettiä, miksi silloin viikko ensimmäisten treffien jälkeen halusin alkaa seurustella juuri tämän henkilön kanssa? Miksi me ostettiin yhteinen asunto? Miksi sanottiinkaan ”tahdon” siellä kirkossa rakkaiden ihmisten läsnäollessa?

Elämä ei ole missään nimessä helppoa, ei sen tarvitsekaan olla. Eikä se parisuhdekaan helppoa aina ole. Haasteethan tekevät tästä kaikesta mielenkiintoista. Eikö?
<3:llä Jenna

Valintojen maailma: Muutama sananen ajankäytöstä

Huomaan silloin tällöin havahtuvani siihen, kuinka harmittelen sitä, kun en lapsena opetellut käsilläseisontaa. Tai sitä, kun en jatkanut ranskan kielen opiskelua lukion jälkeen. Tai että en edelleenkään jaksa juosta sitä 5 km ilman älyttömän montaa taukoa. Tai johonkin muuhun vastaavaan asiaan, jonka haluaisin osata, mutta en ole vaivautunut opettelemaan.

Toinen ajatus harmituksen jälkeen on useimmiten se, että kyllä mä sitten huomenna aloitan. Ensi viikolla kyllä panostan siihen astangajoogaan, sitä kautta saisin näppärästi voimaa ja kehonhallintaa. Ja kyllä mä sitten ensi kuun alusta tai kun on paremmat ilmat käyn juoksulenkillä. Nyt ei oikein viitsi, kun on tuota pölyäkin..

Niin. Kyllä mä sitten kohta ja jos mä sit joskus kun on aikaa. Kuulostaako tutulta?

Mun arjessa valitettavasti melko usein juuri tällaiset ajatukset pääsevät valloilleen. Mikä siinä aina onkin, että odottaa sitä ensi viikkoa tai kesää tai lomaa, että silloin sitä aikaa varmasti on enemmän. No ei sitä kyllä ole! Ihan joka päivä meillä on käytettävissä sama 24 h. Se, mihin ja miten sen käyttää, on jokaisen päätettävissä. Tietysti työ, nukkuminen ja ruuan valmistus vie siitä ajasta jo siivun, mutta muu osa on ihan vapaata riistaa!

Valitsenko tänään 4 tunnin telkkarimaratonin vai olisiko sittenkin salitreeni ja kunnon lenkki koirien kanssa parempi? Jos sitten näiden jälkeen teen iltapalaa ja katson sen Temptation Islandin tallennukselta. Selailenko Instagramia ja Pinterestiä löytäen yhä hienompia jooga ja kehonhallintaliikkeitä kateellisena huokaillen vai kokeilisinko itse jotain liikettä? Ehkäpä jopa huomaan, että se onnistuisi tai jos ei heti, niin ainakin kovasti harjoittelemalla jonain päivänä! Kuitenkin nopeammin kuin kuvia katselemalla 😉 Otanko joka illalle puolen tunnin tai tunnin aikaa ruuan laitolle vai tekisinkö maanantaina ison satsin kerralla, jolloin seuraava kokkaushetki olisi vasta torstaina? Ehtisin vapautuneen ajan käyttää vaikkapa siihen ranskankielen opiskeluun!

PicMonkey Collage
kuvat: pinterest.com

Niinpä, valintojen maailma! Ei sitä tietysti joka päivä tarvitse olla kovin tehokas. Välillä on enemmän kuin ok ottaa ihan rennosti sohvalla makoillen ja katsellen sitä lemppari sarjaa. Mutta arkena tuntuu välillä siltä, että aikaa on vain ihan liian vähän. Olisiko se peiliinkatsominen ja pieni vaivannäkö ajankäytön priorisoimisen kanssa paikallaan? 🙂

Nyt kuitenkin aloitetaan Vappu! Järkeistetään ajankäyttö sitten ensi viikolla (tämä on lupaus, ei enää niitä tekosyitä ja laiskotteluja!). Meillä Vappu menee vähän rauhallisemmissa tunnelmissa mökkeillen, mutta kyllä ne tippaleivät & simat on pakattu mukaan ! Niin ja kävin kyllä ostamassa viinipullonkin, saa nähdä tuleeko avattua 😉 Blogi ei jää sen kummemmalle vapputauolle, sillä mulla on teille mm. pari Q&A-postausta tulossa!
Hauskaa Vappua ihanat!
<3:llä Jenna