Yhteyden löytäminen uudelleen

Kiire. Stressi. Jatkuva kiire. Väsymys. Etäisyys. Ärtymys.

Siinä muutama asia, joita meidän kahden hengen perheessä on koettu etenkin viime talven sekä alkuvuoden aikana. Raksaväsymys uuvutti selvästi meidät molemmat suuremmalla kädellä kuin oltiin uskottukaan. Alussa mainitut asiat alkoivat näkyä parisuhteessa hiljalleen ja lopulta johtivat siihen, että aamulla ei vain olisi jaksanut nousta ja illat vietettiin sohvalla koomaillen netflixin parissa. Liikunta ei kiinnostanut (ainakaan mulla!), koska ei vain jaksanut eikä sen puolen terveellinen ruokakaan. Tämä johti pieneen oravanpyörään ja samat asiat toistuivat ja toistuivat.

Pienistä asioista sai tehtyä yhdellä poikkisanaisella vaikka kuinka isoja eikä riidoilta vältytty.

Vasta viimeisten muutaman viikon aikana väsymys on alkanut väistyä ja on vain oltu kertakaikkisen kyllästyneitä tähän laiskotteluun sekä ärtyneisiin fiiliksiin. Varmasti aiemminkin olen täällä maininnut, että he olivat oikeassa, jotka sanoivat, että talon rakentaminen on raskasta ja niin se olikin. Meille huomattavasti enemmän henkisesti. Fyysinen puoli olisi varmasti sopinut paremmin 😉

Mutta onneksi raskas vaihe alkaa selvästi olla takana ja ollaan alettu nähdä tilanne huomattavasti onnellisimmin silmin. Yhteys on niin sanotusti löydetty uudestaan! Ei se pappi turhaan alttarilla kysy ”Tahdotko…?”. Suhde perustuu pitkälti juuri tahtoon olla toisen kanssa, ei haluun. Raskaammat vaiheet kuuluvat elämään ja suhteisiin, vaikka niitä ei sinne haluaisikaan, mutta onneksi me on pääosin päästy nauttimaan niistä kevyemmistä vaiheista kuitenkin.

Fiilis kotona vaikuttaa huimasti koko muuhun elämään, kuten vaikkapa harrastuksiin. Nyt myös fiilis liikuntaa ja kunnon hikitreenejä kohtaan on taas muuttunut positiiviseksi ja oma hyvinvointi kiinnostaa huomattavasti alkuvuotta enemmän. Lisäksi huomaa, että inspiraatio kirjoittamistakin kohtaa alkaa ehkä hiljalleen taas löytyä! Eli positiivinen vaikutus kaiken kaikkiaan. Tekemistä silti on vielä kotona hurjasti, mutta priorisoimalla asiat saadaan varmasti kaikki hiljalleen hoidettua 🙂 Toki olisi kiva tehdä joka päivä vaikka jokin treeni tai joogailu tai kirjoittaa blogia tai vaikkapa valokuvailla, mutta elämä ei aina pyöri vain niiden kivoimpien juttujen keskellä, välillä pitää tehdä näinkin hurjia uhrauksia, että keskittyy esimerkiksi juuri siihen kotiin ja tuohon puolisoon edes pari kolme iltaa viikosta! 😉

<3:llä Jenna