Hei hei mitä kuuluu?

 

Heipä hei! Kylläpä aika juoksee hurjaa vauhtia ja kesäkin etenee 🙂 Täällä arki rullaa nomaalilla tavallaan, tai sanotaanko että sellaisella ”raksaihmisten” tavalla eli jokainen ei sateinen ilta ja viikonloppu on koitettu tehdä ulkona keskeneräisiä juttuja valmiiksi. Ja valmistakin on onneksi jo tullut, vaikka välillä tuntuukin, että hommat eivät etene suuntaan taikka toiseen!

Mutta on tässä hieman ehditty jo ihan oikeasti lomaillakin. Ensimmäinen kesälomaviikko vietettiin touko-kesäkuun vaihteessa Madeiralla aktiivilomaillen. Mukavaa vaihtelua muun muassa viime syksyn Santorinin matkalle, jossa taas targetti oli vain levätä eli loikoilla rannalla ja altaalla. Olen kuitenkin, tai ollaan, molemmat sellaisia, että tekeminen kiinnostaa huomattavasti enemmän lomallakin kuin vain aamusta iltaan auringonpalvominen 🙂 Viikon reissussa tuli vaellettua kolmesti, kerran vuoristossa ja pari levadoilla. Jalat kiittivät kyllä viikon jälkeen!

Mitä tulee blogiin, niin tällä hetkellä elämä pyörii niin täysillä talon parissa, että omaan hyvinvointiin ehtii paneutua vain koirien lenkittämisellä, satunnaisilla agilitytreeneillä sekä tietysti jossain määrin terveellisellä syömisellä (kun nyt syödä ennättää!). Salille on pitänyt lähteä monesti, mutta aina se aurinkoinen ilta sattuu juuri sopivasti ja salille lähtemisen sijaan tarttuu sirkkeliin, lapioon tai maalipensseliin. Stressiä en kuitenkaan hyvin hyvin hyvin satunnaisesta kuntosalilla treenaamisesta jaksa ottaa. Aktiivisempi aika tulee, kun tulee. Mutta kun tämä blogi on pyörinyt niin vahvasti juuri hyvinvoinnin saralla enkä halua tänne sekoittaa esimerkiksi sisustusjuttuja (niille pidän toista blogia Ensimmäinen talo), niin ei mulla oikein ole mitään mistä juttuja tänne ammentaa. Blogin lopettaminen tuntuu vielä jotenkin hieman liian lopulliselta päätökseltä, koska kuka tietää, jos vaikka syksy tuokin tullessaan hieman enemmän vapaa-aikaa ja aikaa jälleen salitreeneille sekä aikaa muutenkin enemmän omaan hyvinvointiin keskittymiselle. Tämän myötä olisi taas kiva kirjoitella tännekin enemmän.

Joten summa summarum.. En vielä laita täysin hanskoja tiskiin tämän blogin kanssa, vaan pidän taukoa vielä jonkin aikaa ja odottelen josko elämäntilanne tästä aavistuksen rauhoittuisi!

Ihanaa kesän jatkoa,

<3:llä Jenna

6 x just nyt

Kiitos nilkan vääntymisen metsälenkillä ja parin viikon vasemman jalan kipuilun, säännöllisten treenien pariin paluu on alkanut melko nihkeästi.. Onneksi jalka alkaa selvästi olla jo parempi! Joo tiedetään, voihan sitä yläkroppaakin treenata, kutsuisinko tätä pieneksi laiskuudeksi? 😉 Puolustuksekseni sanon sen, että tänään suuntaan töiden jälkeen salille ja huomisellekin on treeni tiedossa!

 Eilen vietin puoli päivää vasen poski, leuka ja oikeastaan lähes koko vasen puoli kasvoista puudutettuna! Ihania nuo hampaiden paikkaukset!

Kotona alkaa näyttää koko ajan enemmän siistiltä, ei enää siltä raksalta. Viikonloppuna Mr. A sekä isäni saivat alakertaan ulkovaatteille kaapin kasattua ja saatiin siivottua jälleen hieman turhaa tavaraa pois.. 

Kuukauden päästä ollaan asuttu jo vuosi uudessa talossa! Hui, kuinka nopeasti aika oikein menee?!

Aasinsiltana edellisestä. Mihin aika arkena oikein katoaa? Olisi ihan huikeaa, jos ehtisi kuvailla enemmän ja höpötellä tännekin useammin kuin pari kertaa viikossa. Täytynee alkaa kiinnittämään huomiota enemmän arjen aikasyöppöihin 🙂 

Voisiko se kevät jo oikeasti alkaa? Ei enää tarvitse sataa lunta, vaikka talvea rakastankin! 

Mukavaa keskiviikkoa!

<3:llä Jenna

Miksi treenaan niin kuin treenaan? – osa 1.

Kuntosalitreenejä ja tapoja treenata on varmasti lähes yhtä monta kuin on treenaajaakin. Joillakin tavoitteena on lihasmassan selvä kasvu, joillakin vain sopiva kiinteytyminen, jotkut eivät keskity näihin vaan vain haluavat voida hyvin ja ylläpitää hyvää lihaskuntoa, jonka seurauksena hyvin usein on toki edelliset kaksi asiaa.  Jotkut treenaavat fitness-kilpailuihin, mutta suurin osa on ihan ”tavallisia tallaajia”, jotka vain nauttivat salitreeneistä ilman kisatavoitteita.

Meitä on siis moneksi ja nyt halutaankin kertoa, että miten me treenataan ja miksi treenataan niin kuin treenataan 🙂

Meidän kahden hengen taloudessa on kaksi erilaista salilla kävijää. Naiset ensin periaatteella aloitan omat selitykseni 😉 Olen kokeillut monia eri tapoja treenata. Välillä olen treenannut kuntoa ylläpitävällä ja enemmän toiminnallisellakin tavalla. Joskus kokeilin hyvinkin voimapainotteista treeniä, mutta viimeisen puolentoista vuoden aikana ”perus bodaustyyli” taitaa olla se, jota olen noudattanut ja joka on vienyt täysin mun sydämeni.

Perusperiaatteeltaan mun treenit koostuvat kaksijakoisesta ohjelmasta. Perinteinen yläkroppa / alakroppa jako on ollut nyt käytössä jo jonkin aikaa. Tavoitemäärä on 3 salitreeniä / viikko, jolloin aina toinen osa kehosta kuormittuu kahdesti viikon aikana. Pyrin tekemään aina noin tunnin treenin, jolloin liikkeitä saattaa tulla helposti 5-8, joskus hieman enemmänkin. Sarjoja teen useimmiten 4-5. Toistomääriä en suoraan osaa sanoa, sillä treenaan aina failureen asti. Kun ei enää vain jaksa, pidän tauon. Toki, jos toistomäärät alkavat ylittää sen 15-20, nostan seuraavalle kerralle painoja eli siellä 10-15 nurkilla yleensä pyöritään. Tauot pidän usein lyhyinä, 20-30 s mittaisina. Isommissa ja raskaammissa liikkeissä sitten hieman pidempinä. Käytän lähes joka treenissä myös erilaisia erikoistekniikoita kuten super- ja pudotussarjoja.

Tavoitteena on siis pumppailla kunnolla ja ainakin mulla tälläinen treenitapa on alkanut selvästi tuottaa tulosta. Voimatasot kasvavat ja kyllä se palakin sieltä hiljalleen kasvaa 😉 Fiilis on kyllä tällaisen treenin jälkeen aina aivan huikea! Joka kerta pyrin antamaan kaikkeni ja menemään selvästi sinne epämukavuusalueelle!

-J