Blogi 4 vuotta!

Hui! Meneepä aika nopeasti! Tämäkin uutinen olisi jäänyt huomaamatta ellei Facebook olisi ilmoittanut päivityksestä, jonka olin tehnyt 3 vuotta sitten blogin 1-vuotispäivänä 🙂 Kohta kunnossa täytti eilen 4 vuotta, joka on mielestäni jo ihan mukava ikä tällaiselle pienelle treeniblogille!

Taukoa bloggaamisesta on pidetty nyt pari viikkoa. Edelleen tuntuu vähän tahmealta tämä kirjoittaminen, ehkäpä se johtuu siitä, että ideoita ei ole oikeastaan tätä postausta pidemmälle. Tunteet blogia kohtaan ovat jokseenkin ristiriitaiset, olen nimittäin tämän suhteellisen lyhyen tauon aikana ehtinyt jo kaivata juuri tänne kirjoittamista! Toinen blogini on niin erilainen, että se ei poista paloa treenipuolelle 🙂 Treenit ovat olleet ihan yhtälailla tauolla viimeiset pari kolme viikkoa. Flunssa kesti aivan liian pitkään ja kiire on ollut melkoinen, joten jostain on ollut vain pakko tinkiä. Toki liikunta on se viimeinen asia, josta pitäisi tinkiä, mutta välillä vain pakko näin. Onneksi tänään on tiedossa PT-treenit, joista toivon löytäväni taas sen kaivatun kipinän 😉

Ensi viikolla meillä on vihdoin tiedossa talviloma! Enää huominen puurtamista ja sitten voi heittää vapaalle reiluksi viikoksi, kiitos pääsiäisen 🙂 En muista, että loma olisi koskaan ollut näin myöhään. Jotenkin kevät on tuntunut todella pitkältä ja uskon, että tätä lomaa osaa arvostaa taas hieman eri tavalla <3

Mitä tulee taas tähän blogin jatkoon, se varmasti jatkuu, mutta niitä aiheita pitäisi vain jostain ammentaa! En tykkää / me ei tykätä kirjoittaa pakon edessä, ja varmasti sellaiset tekstit kyllä te lukijatkin huomaatte, vaan kyllä sen tekstin pitää tulla ihan luonnostaan ilman kummempaa pakottamista 🙂 Aiheita ja ideoita saa siis heitellä kommenttiboksiin ja sähköpostiin!

Mukavaa torstaita!

-J

jennaa

2 vastausta artikkeliin “Blogi 4 vuotta!”

  1. Hei, olen tässä blogianne lukiessani miettinyt, että miten olisi jos yhdistäisit nämä kaksi blogia? 🙂 on varmasti hankalaa keksiä kahteen blogiin koko ajan mielenkiintoista luettavaa. Semmoinen lifestyle tyyppinen blogi mieluummin kuin eriteltynä sportti/taloblogi. Voi sitten kirjoitella ”hyvinvointipostauksia” aina silloin kun inspiraatio tulee, eikä tarvi potea huonoa omatuntoa jos ei koko ajan idealla iske ja kokea paineita siitä että koko ajan pitäisi olla jotakin.

    • Moikka! Tätä itseasiassa olen miettinyt paljonkin, etenkin silloin, kun Ensimmäisen talon perustin. Jotenkin vain en näe etenkään juuri treeniaiheisia postauksia noin vahvasti sisustuspainotteisessa blogissa. Reseptit ja hyvinvointivinkit sinne toki voisivat upotakin! Hieman hankala juttu ja aika näyttää mitä tässä tapahtuu 🙂 Paineet bloggaamisesta on onneksi hävinneet kokonaan, tämä kun on kuitenkin vain harrastus, joten pakkoa ei ole kirjoittaa ja se varmasti auttaa osaltaan sekä näiden päätöstenkin kanssa että sen, että voi välillä olla kirjoittamatta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta