Ensitapaamisemme

J & A:

Tätä tarinaa ei ole taidettu vielä täällä kertoa. Välillä on hauska muistella menneitä, etenkin niitä positiivisia juttuja sieltä menneisyydestä. Palataan siis reilu 8 vuotta ajassa taaksepäin vuoden 2008 elokuun loppuun, jolloin meidän molempien elämät muuttuivat kertaheitolla.

kooste

”Oltiin viikko aikaisemmin alettu viestitellä silloisessa nettikuvapalvelussa, Kuvake.net:issä. Aivan sattumalta Jenna vastasi erään kuvansa alle tulleeseen kommenttiin, joka oli yksinkertaisuudessaan seuraava ”Kaunis”. Siitä juttu alkoi luistaa todella luonnollisesti ja viikon päähän sovittiin treffit Tampereelle Coffee Houseen. 

Bussimatkalla kahvilaan oli sellainen jännitys päällä molemmilla, että ei oo ihan heti sen jälkeen nähty. Ensimmäiset fiilikset kahvilaan saavuttaessa oli Jennalla: ”Onpas toi pitkä!”, Anssilla: ” Kaunis mustahiuksinen rokkimimmi!”. Mitään muuta oikeastaan sen hetken ajatuksista ei voi muistaa. 

Kahviteltiin ja höpöteltiin ilman hetkenkään kiusallisia hiljaisuuskohtauksia. Meillä synkkas yhtä hyvin livenä kuin varmaankin Facebookin keskusteluissa. Vai olisko silloin chattailty vielä Messengerissä?! No eniveis. Hyvin synkkasi!

Parin tunnin kahvittelu venyi muutamaan, ja jossain vaiheessa lähdettiin kävelemään Koskenrantaan sekä ympäri kaupunkia. Sinä pitkänä iltapäivänä / iltana oltiin varmasti jo molemmat varmoja siitä, että tässä tää nyt on. Tän henkilön kanssa haluan viettää lopun elämääni.”

Ja siitä se sitten lähtikin meidän suhde etenemään todella nopeasti! Onneksi lähti, koska ei olis voinut kyllä parempaa kumppania vierelleen toivoa. Välillä meillä on alamäkiä, välillä ylämäkiä, välillä sitä ihan tasaistakin menoa. Mutta se, että nää hetket vietetään yhdessä, on aika yllättävienkin sattumusten sarja, ja todella mukava sellainen!

jennaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta