Epämukavuusalue

J:

Epämukavuusalueelle meneminen on yksi suurimmista selätyksistä, joita olen mieleni saanut tekemään.

Katsoin eilen viime viikon Bull & Vertti -ohjelmaa, jossa Harri Gustafsberg puhui toisen kilpailijan kanssa epämukavuusalueelle menosta. Hän sanoi, että epämukavuusalueelle menemisen jarruna on aina jokin syy, ehkäpä jopa jokin pelko. Tätä asiaa on mielestäni todella hyvä miettiä silloin, jos epämukavuusalueelle meneminen tuntuu haastavalta.

kelkan_tyonto

Aloin pohtia asiaa omalta kohdaltani. Epämukavuusalueelle meneminen on yksi suurimmista selätyksistä, joita olen mieleni saanut tekemään. Lähes koko ikäni olen vahvasti halunnut liikkua vain omalla mukavuusalueellani. Tästä voi ottaa esimerkin vaikka ihan kouluajoilta, kun piti pitää luokan edessä esitelmää. Kädet ja ääni täristen jotenkin siinä aina onnistuin, edes kohtalaisesti, mutta en todellakaan olisi halunnut tehdä sitä. Ehkä pelkäsin epäonnistuvani ja luokan nauravan. Sama tilanne oli liikuntatunneilla, kun oli vuorossa joukkuelaji. En ole ikinä pitänyt itseäni kovin hyvänä joukkuelajeissa, olen aina pitänyt enemmän yksilölajeista, joten epäonnistumisen pelko varmasti tässäkin pisti vastaan.

Vanhempana olen paremmin osannut käsitellä näitä hetkiä, kun on mentävä epämukavuusalueelle. Aina ei voi vain elää omalla mukavuusalueellaan. Ja oikeastaan se on todella hyvä, koska epämukavuusalueella tehtävät asiat kasvattavat ja saattaa jopa huomata, että eihän se juttu ollutkaan niin paha. Tästä olisi vaikka kuinka paljon esimerkkejä, mutta näin treenipainotteisena blogina yhden voi mainita juuri treeneistä. Eli ennen sitä saattoi treenata siihen asti, että tunsi vähän poltetta. Nykyään on oivaltanut sen, että niiden ensimmäisten poltteluiden jälkeen pääsee vielä treenissä pidemmälle, vaikka silloin ollaankin jo reippaasti mukavuusalueen ulkopuolella. Tämän kun on oivaltanut, on kehitys ja hyvä fiilis olleet huomattavasti entistä tyyliä reippaammat 🙂

Summa summarum: Kun mieli alkaa haraamaan vastaan ja olisi mentävä sinne epämukavuusalueelle, mieti miksi näin tunnet. Tämän kautta voit oppia ymmärtämään sen hetkistä tilannetta paremmin 🙂

jennaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta