Grillikausi avattu! Mitä meillä grillataan?

Muutama viikko sitten ihanan lämmin lauantai houkutteli avaamaan grillikauden. Tänä vuonna kausi avattiin mielestäni jopa edellistään aiemmin, vaikkakin muistan viime kevään lämpimämpänä. Nyt grilli on ehtinyt käydä kuumana jo useaan otteeseen.
Kun lämpimät tai lämpimähköt säät alkavat olla jokapäiväisiä, meillä siirretään kokkailu lähes tulkoon kokonaan ulos. Keittiö on kesällä vain ruuan valmisteluja varten, lopulliset kypsennykset tapahtuu sitten grillissä, oli sää oikeastaan mikä vaan.  Mikä siinä onkin, että grillattu ruoka on vaan niin paljon parempaa ja grillissä ruoka on jotenkin kivempi tehdäkin?

Grillaus starttasi tietysti grillin putsauksella, olihan se ollut käyttämättä koko talven. Siinä samassa sitten todettiin, että taitaa uuteen taloon muuttaa myös uusi grilli. Tämä vanha on palvellut uskollisesti, mutta oli sen verran ruosteessa ja hajalla, että saattaa olla vaihdon aika! Tai kai sitä voisi jotain varaosia ostaa, mutta saattaa kustannukset nousta samoihin lukemiin uuden kanssa.

Grillaus tarkoittaa monelle sitä, että grillataan ne makkarat saunan päätteeksi. En ole enää kovinkaan suuri makkaran ystävä. Jos meillä grillataan makkaraa, haluan että se sisältää vähintään 80 % lihaa, mutta usein jää silti puolet syömättä. Onneksi grillata voi paljon muutakin ja vieläpä ihan terveellisiä vaihtoehtoja!

salaatti

tomaattimozzarellasalaatti

herkkusienet kattaus
Mitä kaikkea meillä sitten eksyy sinne grilliin?

  • Valkosipulilla maustetut kesäkurpitsan siivut ovat ihan ehdottomia! Vinkkinä se, että kannatta ”itkettää” kesäkurpitsoja vaikkapa tunnin verran ennen grillausta eli asettele siivut talouspaperille ja ripottele päälle suolaa. Kun nesteet ovat nousseet pintaan, pyyhi ne pois. Tällä kikalla kesäkurpitsoista ei tule turhan vetisiä!
  • Kanan ohutleikkeet. Nami! Vähän epäterveellisempi, mutta sitäkin herkullisempi vaihtoehto on kääriä kanojen ympärille pekonisiivut.
  • Paprika, porkkana, parsa, uudet perunat.. Siivuiksi, lohkoiksi tai paloiksi, parsat sellaisenaan 2 min keittämisen jälkeen grilliin. Hitunen suolaa ja sokeria, paisto oliiviöljyssä.
  • Herkkusienet. Tuunausversiossa otetaan herkkusienen jalka pois, laitetaan tilalle sinihomejuustoa ja kiepaistaan yllätys yllätys pekoniin!

Yllä mainitut ovat niitä ruoka-aineita, joita useimmin sinne meidän grilliin eksyy. Välillä on okei myös herkutella, useimmiten lauantaisin ja silloin tehdään usein noita tuunausversioita 😉
Tykkäätkö grillata? Jos, niin mitä? 🙂
<3:llä Jenna

jenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta