Hulluna mäkijuoksuun!

Ihanaa sunnuntaita! Ja onnea kaikille valmistuneille! Itse en tänä vuonna ennättänyt juhlimaan valmistuneita, vaikka pari kutsuakin tuli, mutta etenkin teille iso hali ja paljon onnea!! Te olette lakkinne ansainneet 🙂

Innostuin eilen lähtemään tuohon läheiselle Kokonniemen laskettelukeskukselle (ja sain Mr. A:nkin houkuteltua mukaan), tällä kertaa siis ihan lenkkarit jalassa. Eturinne on ainakin rinnekartan mukaan 250 m pitkä, jyrkkyyttä en osaa ihan tarkkaan arvioida, mutta olisiko jotain 15-30 asteen välillä riippuen vähän siitä missä kohtaa rinnettä ollaan. 

Alkuun vähän hölkkää ja sitten oli itse mäen vuoro. Ajattelin, että joo, toi on ihan piece of cake, mutta joo.. Joko mulla on ihan surkea kunto tai happi ei kulje tuolla siitepölyn keskellä, tai sitten toi on vaan helskutin raskasta! Mutta joka vedolla (joita lopulta oli huimat 3) pääsin noin keskivaiheille alussa juosten, lopulta hölkäten ja keskellä pidin pienen tauon, jotta sykkeet vähän laski siitä noin 188 😀 

Olisin varmasti juossut vielä muutaman vedon lisää, mutta edellispäivän jalkarääkki salilla oli tehnyt tehtävänsä, eikä potkua löytynyt juurikaan enempää jalkaosastolta. Yleensähän ei suositella saman lihasryhmän treenaamista peräkkäisinä päivinä, mutta oli vaan pakko päästä kokeilemaan! Tänään on sitten saatu vähän ”katua”, että mitä tuli tehtyä ja kävelty ku huonojalkainen mummo 😛

Niin, tuli se maksimisykekin testattua ja sykemittarin mukaan maksimit olis 191. Eli aika lailla sitä mitä odotinkin. Maksimisykkeellehän on olemassa jonkinlainen ”suuntaa antava” laskukaavakin eli maksimisyke – oma ikä, mutta tähän en ihan päässyt omalla suorituksellani. Täytyy varmaan kokeilla huvin vuoksi vielä tuossa pölykauden jälkeenkin, ja ainakin siten, että edellisenä päivänä ei ole tehnyt sitä jalkatreeniä.. hehhee.. Treenin jälkeen käytiin vielä jäähdyttelemässä koirat kiertämällä parin kilsan lenkki pururadalla. Taas kyllä fiilis treenin jälkeen oli ihan huikee! 

Oletteko kokeilleet mäkijuoksua? 🙂

Niin, kyllähän mä vähän punnersinkin ala-asemalla. Siellä oli nimittäin hylätty rengas, jota voi käyttää vaikka mihin! Punnertamiseen, kyykkäämiseen, pohkeiden treenaamiseen …

Tänään olin katselemassa Tuusulassa Belgianpaimenkoirien MM-kilpailuja. Äitini kilpaili jo 3. kerran peräkkäin noissa karkeloissa, jotka olivat siis nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Tunnelma oli loistava ja oli hauska seurata hyvin koulutettujen koirien menoa 🙂 Suomi sai tottelevaisuudessa joukkue pronssia, joten ei ihan hullusti menneet nämäkään kisat! Hienoa ja onnea vielä teillekin 🙂

Olin pyhittänyt tämän päivän sille 3. salitreenille tällä viikolla. Kuitenkin koko päivän ulkona ollessa (ja naamankin polttaessa) ei enään jaksanut salille suunnata, mutta tein sitten terassilla punnerruksia ja kahvakuulailua ja sain tehtyä puuttuvan rinta-ojentaja -treenin. Jesjesjes!

Nyt mahtavilla filliksillä uuteen viikkoon! Toivotaan, että siitäkin tulee yhtä loistava kuin tästä!

Aurinkoa ja treeniloa viikkoonne!

<3 Jenna

jenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta