Isku flussaa vastaan

Vihdoin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä! Kuumeilu taitaa olla historiaa tämän hetken osalta ja olokin tuntuu jo huomattavasti paremmalta. Ei enää tukkoisuutta poskissa tai arkuutta kurkussa, apeutta olossa. Jospa huomenna jo uskallan takaisin ihmisten ilmoille 🙂
Tää flussa on ollut hieman erilainen kuin ennen. Kuume ei missään vaiheessa noussut yli 37,5 ja kesto on mun muistaakseni ollut lyhyempi kuin edellisillä kerroilla. En kyllä edes muista, koska viimeksi oon ollut kuumeessa. Mitä oon tehnyt eri tavalla nyt kuin ennen? Mikä on pitänyt mut terveenä näin pitkään?
Ensinnäkin se, että vastustuskyky on kunnossa, estää flunssan iskemisen. Terveellinen ja säännöllinen ruoka, monipuolinen liikunta, riittävä uni sekä hyvä käsihygienia ovat hyvä ja tuttu keino flunssan estoon. Luulen, että juuri edellä olevat ovat auttaneet itseänikin pysymään terveenä näinkin hyvin!
Kun se flunssa ja pieni kuume sieltä kuitenkin iski, mitä tein sitten? Normaalisti otan särkylääkkeen aina, kun kuume alkaa nousemaan ja popsin niitä sitten säännöllisesti pitkin päivää pitäen kuumeen alhaisena. Viime aikoina oon vähentänyt huomattavasti särkylääkkeiden käyttöä ja koittanut löytää avun muualta. Kuume kun on kehon puolustus eli, jos kuume ei nouse kovin korkealle, ei sitä särkylääkettä/tulehduskipulääkettä kannata ottaa vaan odottaa, että keho hoitaa homman.
Pikku hiljaa oon tutustunut superfoodien maailmaan sekä laajentanut tietämystä myös kasvisten ja vihannestenkin puolella. Anoppini kehotti lauantaina nauttimaan inkivääriä ja hunajaa. Okei, hunajasta oon toki kuullut flunssan selättäjänä. Mummuni syö kuulemma ruokalusikallisen hunajaa joka päivä ja on pysynyt terveenä vaikka kuinka ja kauan. Mutta inkivääri. En jostain syystä ollut ajatellutkaan tätä aiemmin vaikka mausteena kyllä käyttänyt. Eli eikun Googlaamaan. 
Useasta eri lähteestä löytyy mainintoja, että inkivääri mm. lievittää flunssan oireita, poistaa limaa keuhkoista ja laskee elimistön lämpötilaa. Eikun inkivääritee tulille ja kokeilemaan! Laitoin teehen noin 20 g palan inkivääriä kuorittuna ja pilkottuna ja 6 dl vettä. Keitin kannen alla puolisen tuntia ja siivilöin palat pois. Lisäsin hunajaa ja nam! Hyvää ja mukavasti lämmittävää 🙂
Pari päivää tuota inkivääriteetä hörpin, mutta halusin eilen kokeilla jotain muutakin. Pakurikääpäjauhtetta löytyi hyllystä ja muistin, että siinä on ainakin huiman korkea antioksidanttipitoisuus! Lisäksi pakuri mm. parantaa immuunipuolustusta ja torjuu tulehduksia. Tällä kertaa siis pakuritee kiehumaan: 4 tl pakurijauhtetta ja 2 l vettä, kiehutellaan hiljalleen tunnin verran, mutta jos on aikaa, voi teetä keittää vaikka kaksikin tuntia. Jälleen lisäsin hunajaa ja tässä maku oli lähinnä tuo hunaja eli pakuri on melko miedon makuista, ainakin mun mielestä.
Sinkki. Tätä olen popsinut joka aamu yhden tabletin riippumatta vuodenajasta. Nän flunssa-aikana sitten vähän enemmän, 2-3 tablettia päivässä. Sinkki puolestaan myös auttaa vastustamaan infektioita ja  edistää vastustuskykyä. Joidenkin tutkimusten mukaan sinkki C-vitamiinin kanssa lyhentää ja lieventää flunssan kestoa ja oireita. C-vitamiinin lähteinä mulla on olleet etenkin tyrni ja appelsiini
Tällaisilla eväillä oon nyt kolmisen päivää tehnyt iskua flunssaa vastaan ja näyttäisi siltä, että huomenna voin palata jo töihin.  Ootteko selvinneet terveinä vai vaivaako flunssa? Mikä on sun keino selättää flunssa? 


P.S. Kirjoittelin Aarnioilla-blogin puolelle meidän ruokailutilan muutoksesta, käy kurkkaan!
jenna

4 vastausta artikkeliin “Isku flussaa vastaan”

  1. Jos kuumetta on niin juon mustaherukkamehua jossa ripaus cayenne pippuria. Se auttaa aina, alkaa pöpöt puskea ulos 😉 Kurkkukipuun auttaa raaka valkosipuli, maistuu hirveältä ja polttaa suussa mutta toimii. Ja pakurikääpätee/hunaja/inkivääri sekoitus kuuluu myös näin syksyn iltoihin. Parane pian!
    / Satu H

  2. Tuli muuten mieleen, että mitä jos kuume nousee vaikkapa 40 asteeseen? Liika lämpöhän on keholle tosi huono juttu, tossa vaiheessa kannattaa varmaan kuitenkin ottaa lääkettä jotta kuume laskee? Vai onko kehossa sillon jo jokin pahempi virus, tulehdus tms jos kuume nousee noin korkealle? Mä oon ite niin harvoin kuumeessa (viimeksi 10 vuotta sitten, haha), joten ei oo tullut kauheesti selviteltyä näitä kuumeasioita.
    Mä sain tällä (http://dooittoday.blogspot.fi/search/label/Smoothiet) smoothiella flunssan pidettyä poissa! Monena aamuna oli vähän nuhanen olo, mutta kun joka aamupalalla vedin tota smoothieta, niin ei nuha iskenyt pahemmin 🙂

  3. Siis jos on pientä lämpöä menisin ilman lääkkeitä ellei lääkäri tms. toisin määrää. Mutta jos on kovempi kuume kannattaa varmasti suunnata lääkäriin selvittämään syy! Mulla on kerran ollut just 40 astetta kuumetta ja sairastin silloin munuaistulehduksen. Eli ihan perus särkylääkkeetkään ei olis enään auttaneet 🙂 Ensisijaisesti varmaan kannattaa aina kysyä lääkärin tai terveydenhoitajan mielipidettä, kun on kuumeessa 🙂 toivottavasti tuli nyt tarpeeks selkeä vastaus!

    Pitää tutustua ja kokeilla tuota smoothieta, kiitti reseptivinkistä!

  4. Täytyy ostaa seuraavan kerran mustaherukkamehua (toivottavasti flunssa nyt ei kuitenkaan ihan heti taas iske) 🙂 Valkosipulia en oo uskaltanu kokeilla ku kapselimuodossa ! Varmaan just aika väkevän makuinen!

    Pian oon parantunutki, lähes jo 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta