Jopa liikaa itsenäinen?

Viime keskiviikon Maria Veitola -ohjelmassa vierailtiin Saara Aallon luona. En voinut olla havahtumatta, kun Saara kertoi, että hän on aina ollut todella itsenäinen, tehnyt asiat mieluiten ilman apua ja todennut, että kyllä mä pärjään, kyllä mä pystyn. Mutta kun hän on tehnyt asiat aina itse, yksinäisyys on ollut se kolikon kääntöpuoli.

Pystyin samaistumaan Saaraan todella hyvin juuri tässä piirteessä. Olen kuulemma ollut aina kovin itsenäinen, ihan taaperosta asti, yksinäinen tosin en. Tai sanottakoon, että jossakin vaiheessa koulukaverit vähenivät todella paljon, mutta silti en koe, että täysin yksin olisin joutunut olemaan. Elämäntilanteet vaan muttuvat ja ihmissuhteet sen mukana (ainakin osa niistä). Mutta tuo itsenäisyys on ollut kyllä välillä jopa liiankin vahvana mukana. Kun Anssi tuli kuvioihin, oli todella haastava antaa toisenkin tehdä asioita, kun itsehän ne osasin paremmin ja nopeammin, ja niistä olin suoriutunut itse aina ihan hyvin. Näin siis ajattelin silloin. Mutta kun jossain vaiheessa tulee väkisinkin se raja vastaan, että kaikkea ei voi millään kyetä tekemään itse, eikä tarvitsekaan! Avun pyytäminen on todella jees ja toisen tapoja tehdä asioita on kunnioitettava. Aina ei tarvitse olla se rohkea ja kova, vaan on ihan okei, että on armollinen itseään ja omaa jaksamistaan kohtaan.

Nykyään suoritetaan todella paljon, lähes koko ajan. Ehkä se on tämä yhteiskunta joka sysää siihen suorittamiseen ja nostaa suorittajatyypit jalustalle. Mutta ainakin mun mielestä on jopa hienompaa se, että välillä osaa ottaa rennommin ja antaa itselleen aikaa olla. Ei koko ajan tarvitse suorittaa eikä oikeastaan silloinkaan, kun jotain tekee. Eikö sen tekemisenkin voisi tehdä ilman kummempaa stressiä? Tai ainakin näin yrittää 🙂

Mukavaa alkanutta viikkoa!

-J

jennaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta