Jopa liikaa treeniblogi?

J & A:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

me_santorini

koli_lautailu

silta_kevat

terveellinen_aamiainen_2

Ei tarvitse kuin vilaista viime aikojen blogipostauksia tässä blogissa ja huomaa, että ollaan painotettu todella paljon juttuja juuri treenien ympärille. Meidän elämässä on kuitenkin (välillä hitusen) myös muuta kuin vain treeniä. Arki rullaa omalla tasaisella painollaan ja välillä saattaa olla useampi päivä, kun siitä ajasta treenien pariin ehtii vain haaveilla.

Olisiko siis aika hitusen laajentaa blogin tekstejä jälleen myös sinne arjen puolelle? Kertoa teille usemmin niitä tavan kuulumisia ja jakaa vaikkapa enemmän reseptejä? Pohdiskella enemmän meidän mielessä pyöriviä asioita täällä eikä vain kertoa treeneistä tai treenin ympräille liittyvistä tavoitteista ja muista asioista?

Blogin tilastoja seuratessa huomaa, että osa treeniaiheisista postauksista kyllä kiinnostaa, mutta osa taas ei. Mistä tämä kehitys siihen, että ennen runsaasti lukijoita kerännyt aihe ei enää kiinosta entiseen tapaan johtuu, siihen en osaa vastata. Ehkä trendit muuttuvat tai sitten lukijoille on tullut jo pienoinen ähky ”fitnessjuttuja” kohtaan? Tykätään kovasti kokeilla erilaisia treenijuttuja, erilaisia ohjelmia sekä liikkeitä ja miksei lajejakin. Tämän kaiken ympärille blogi alunperin on rakennettu ja jälleen astetta lifestyle-painotteisemman kauden jälkeen treenipainotteisuus on korostunut, kun aikaa sille on ollut.

Mutta mitä te lukijat lukisitte mieluiten? Kiinnostaako se treenaaminen vai olisiko meidän arjesta kertovat jutut, enemmän laajempaan hyvinvointiin painottuvat asiat vai vaikkapa ne reseptit yms. kiinnostavampia? Kertokaa rohkeasti mielipiteitä, niin tiedetään, minkälaisista asioista te olette kiinnostuneita!

jennaa

4 vastausta artikkeliin “Jopa liikaa treeniblogi?”

  1. Sekä- ja että juttuja ois kiva lukea! Normaalistihan me täällä jokainen muutenkin elämme.. töissä käydään ja eläinten tai lasten kanssa touhuamista sen lisäksi päivittäin varmasti suurimmalla osalla lukijoista.

    • Näinhän se on! Yritetään jatkossa vähän enemmän kirjoitella myös niistä arkisista jutuistakin 🙂

  2. Mä tykkään lukea tosi paljon treenijuttuja, etenkin Jennan. ;D Mutta myös ihan yleiset kuulumispostaukset on kivoja lukea.

    – Anna

    annallablogi.blogspot.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta