Kauneus on katsojan silmissä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nykymaailma on todella ulkonäkökeskeinen. Toisaalta se on hyvä asia, mutta kuten kaikessa, tässäkin asiassa on huonot puolensa.
Muistan, kun vielä muutama vuosi sitten en käyttänyt meikkiä kuin silloin tällöin. Pukeuduin mukaviin vaatteisiin, mutta eivät ne välttämättä uusinta muotia olleet. Juhlissakin saatoin olla täysin alipukeutunut, koska en siihen aikaan oikeastaan ollenkaan kiinnostunut siitä, miltä näytän. Oma tyyli oli hakusessa eikä sitä helpottanut se, että tunsin oloni välillä todella epävarmaksi oman ulkonäköni takia.
Kun aikaa kului ja piirit vaihtuivat, alkoi se oma ulkonäkö kiinnostaa enemmän. Halusin löytää sen oman tyylini ja olla siistin näköinen. Jossain vaiheessa mukaan tuli myös se, miltä näytän vaatteiden alla. Halusin, että mulla olisi pyöreät olkapäät ja peppu ei roikkuisi pienenä ja löysänä. Halusin lihaa luiden päälle ja ryhdin suoraksi. Aikaa kului jälleen ja tässä sitä ollaan. Hiljalleen olen saavuttanut askeleita lähemmäs sellaista ulkonäköä, jota olen ihannoinut. Matka ei ole vielä päättynyt eikä se varmasti tee sitä vielä pitkään aikaan.
Se, mikä omaa ulkoista olemusta tärkeämpää on, on se, mitä nämä muutokset ovat saaneet aikaan mussa sisäisesti. Olen todella sinut itseni kanssa. Pystyn kantamaan itseni itsevarmuudella enkä enää ”häpeä” omaa itseäni. Vaikka se ulkonäkö on oikeasti toissijainen asia, vaikuttaa se, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on paljon siihen, miltä näyttää. Mun mielestä itsevarma ihminen on kaunis. Sama se minkä kokoinen, pituinen tai näköinen on.
Aurinkoa päiväänne ihanat!
<3:llä Jenna

jenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta