Keittiö on kodin sydän

Mutta miten keittiöstä osaa suunnitella toimivan? Varsinkin, kun vain mielikuvitus ja pohjapiirros ovat käytettävissä?

Keittiön suunnitteleminen oli ehkäpä haastavin osa meidän raksaprojektia. Tai oikeammin haastavin osa niitä valintoja, joita uuteen taloon joutuu lähes jokaisessa asiassa tekemään. Onneksi nyt taidetaan jo valintojen suhteen olla voiton puolella ja nyt vain kiltisti odotellaan, että se talo sieltä hiljalleen valmistuu 🙂

Keittiö on meidän perheessä todella tärkeässä roolissa. Siellä vietetään paljon aikaa, joten käytännöllisyyttä kaivattiin. Keittiön kokoon vaikutettiin jo talon pohjapiirrusta katsellessa eli koko talo leveni 60 cm juuri siksi, että saadaan keittiöön hieman enemmän pöytätilaa ja paikat niin täyskorkealle jääkaapille kuin pakastimellekin. Tälläkin hetkellä kylmätilaa on runsaasti, joten sitä haluttiin saman verran uuteenkin kotiin.

Uuden kodin keittiö tulee olemaan I-mallinen, kaapistot ja tasot kulkevat vain pitkillä sivuilla, toinen pääty on avoin ruokailutilaan ja toisessa valoa tuo korkea ikkuna. Koska keittiö ei pohjaltaan ole suuren suuri, niin juuri säilytystilaratkaisut nousivat suureen rooliin. En tykkää siitä, että kun alan esimerkiksi leipomaan jotain (no tätä tapahtuu 2 x vuodessa) tai ylipäätään kokkailemaan, täytyisi ensimmäisenä raivata tilaa tasoille. Tässä vaiheessa ispiraatio asiaan on jo hävinnyt ja huomaat hakevasi sushia keskustasta 😀 Eli suurimman osan keittiössä käytettävistä kipoista ja kupeista ym. tarvikkeista on mahduttava kaappeihin ja laatikoihin. Tasoilla voi säilyttää sitten vain kahvinkeittimet, leivänpaahtimen ja blenderin. Yläkaappien korkeutta korotettiin sekä alakaapit vaihdettiin laatikoihin, jotta tilaa saatiin vieläkin lisää.

pinterest.com
pinterest.com
pinterest.com
pinterest.com
pinterest.com
pinterest.com

Ihastuin Kivistön asuntomessuilla täysin valkoisiin keittiöihin ja päädyttiin siihen, että kalusteiden ovet tulevat korkeakiiltovalkoisena sekä tasot ovat myös valkoiset. Näin keittiöön saadaan avaruutta ja valkoinen on väri, johon tuskin (toivottavasti!) ei kyllästy kovin helposti. Jääkaappi, pakastin, uuni sekä mikro tulevat rosterisina tuomaan hieman kontrastia.

Suunnittelussa yksi tärkeimmistä pointeista oli myös puhtaanapito. Tämän takia jätettiin yläkaapeista vetimet pois kokonaan ja alaosan laatikoihin tulee pienet suorat lippavetimet. Harkittiin myös sellaisia painamalla aukeavia mekanismeja, mutta päädyttiin kuitekin noihin lippavetimiin. Välitila tulee olemaan laatan sijaan lasia ja se pitääkin vielä tilata!

Tällaisia suunnitelmia keittiön suhteen. Saa nähdä onko se todellisuudessakin sitten käytännöllinen ja toimiva!

jenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta