Koukussa joogaan

Vihdoista viimein on palattu joogan pariin! Viikon 14 treenikoosteessa kerroin, että joogailu on jäänyt huolestuttavan vähälle, mutta nyt on otettu askel aktiivisempaan suuntaan sen saralla. En ymmärrä, miksi kehonhuolto on niin helppoa jättää taka-alalle, sillä esimerkiksi yin-jooga on todella rentouttavaa ja samalla liikkuvuus lisääntyy. Eikä sitä aikaa tarvitse kuin puoli tuntia, se nyt pitäisi kyllä pari kertaa viikossa löytyä! Niin ja siis voihan sitä tehdä ihan perus venytykset & foam rollailut vaikka samalla, kun katselee sitä telkkaria..
Muutamat teistä ovat kysellleetkin, että koska tulee jooga-videota. Nyt sekin on tehty! Sunnuntai-iltana ajattelin, että teen nyt muutamat aurinkotervehdykset ihan vain tätä videota varten. On se sitten kuvattu. (Kamalaa muuten, että ajattelin näin! Tosiasia on se, että viimeaikoina hommia on ollut niin vietävästi, että haluaa vaan saada tekemättömät jutut alta pois!)  Olin siis aamupäivällä tehnyt jalkatreenin (klik!) eikä voimaa saatikka notkeuttakaan tuntunut löytyvän.. No päädyin tekemään alkuun muutamat aurinkotervehdykset, mutta pian olin selaamassa Yoogaian tallenteita ja tein tunnin astanga-joogan! Onneksi tein, koska huomasin, että pystyin tekemään monia liikkeitä, joita en ole aiemmin jaksanut tehdä! Juuri tämä on joogassa se yksi koukuttava osa. Kuinka siistiä on onkaan huomata, että kantapäät on jo lähes maassa alaspäin katsovassa koirassa. Tai että taivuin jo yllättävän hyvin camel pose -asanaan.
DSC_2035 DSC_2042
Ehkä se on juuri se kehittyminen ja oman kehityksensä huomaaminen, joka koukuttaa niin kuntosalilla kuin joogassakin!
Ensimmäisessä joogavideossa aurinkotervehdykset A & B. Sana juontaa juurensa siitä, että Intiassa nämä liikesarjat suoritettiin perinteisesti ennen auringonnousua tai sen jälkeen.  Aurinkotervehdykset aktivoivat koko kehoa ja niitä voi tehdä peräkkäin muutaman kerran kunnes keho on lämmin. Näitä liikesarjoja voi tehdä ennen varsinaisia asanaharjoituksia tai muuten vain!

Rentouttavaa keskiviikkoa,
<3:llä Jenna

jenna

2 vastausta artikkeliin “Koukussa joogaan”

  1. Mainiota kun sait videon tehtyä! Kannustaa jotenki enempi tällasten "amatöörien" videot kokeilemaan itsekin lajia. Olis kiva nähdä noita joogavideoita lisää!! Jos toiveita/vinkkejä saa esittää niin ei kantsu kuvata ikkuna taustalla kun tulee kuvasta aika pimee (itelläkin tästä kokemusta) ja laita ihmeessä jotain värikästä päälle, esim. jotain pinkkiä/valkosta niin erotut paremmin 🙂 Toi video näytti vlogissa muutenki vähän epäselvältä. Kokeile ihmeessä Youtubea kanavana, tiedä vaikka löytyis muitakin innokkaita seuraajia. Mutta kiitti silti ja innolla jään odottamaan uusia videoita!! 😉

  2. Jooga on siitä mukava laji, että se sopii kaikille ja kehityksen huomaa kyllä nopeasti eli rohkeasti vain kokeilemaan! Tarkoitus olikin tehdä videosta vähän pimeämpi ja ainakin omalla koneella katsottuna video on kyllä hyvälaatuinen. Valitettavasti tuo paikka on ainoa, jossa pystyn videot kotona kuvaamaan.. Toki voin laittaa enemmän valoja päälle! Pukeutumiseen voin koittaa kiinnittää huomiota seuraavalla kerralla vielä tarkemmin. Kritiikkiä on tullut jo siitä, että olen käyttänyt värikkäitä ja kirjavia vaatteita, joten pitää koittaa löytää jonkilainen keskitie 🙂 Vlogian videoita ei valitettavasti saa julkaista YouTubessa ja siellä haluan nyt pysyä, toivottavasti jatkat seuraamista tuolla! Toiveet ja vinkit ovat aina tervetulleita, sillä tavalla tiedän, mistä te lukijat tykkäätte ja mitä haluatte! 🙂 Ihanaa kevään jatkoa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta