Kun kyllästyy omaan blogiinsa

lumilautailurukaruka_mäkihyppytornikiutaköngäs lammintupaNiinpä! Näin siinä on vähän käynyt. Huomaan, että aina, kun on hiemankin pidemmät lomat, alan ajatella asioita hieman syvällisemmin. Ehkäpä se menee niin, että arjen keskellä sitä vaan puurtaa samaa kaavaa eteenpäin ehtimättä miettiä asioita ollenkaan. Kun taas arki muuttuu vapaiksi, jopa ihan lomaksi kuten nyt pääsiäisenä, pohdintavaihde käynnistyy ja ainakin Mr. A. saa varmasti kyllästymiseen asti kuunnella mun mietteitä vaikka ja mistä!

Pääsiäisenä oltiin Rukalla ja sieltä takaisin ajellessamme aloin mietiskellä, että mitäköhän tän blogin kanssa nyt ihan oikeasti tekisi? Johonkin suuntaan sitä pitäisi kehittää, koska kuten otsikkokin kertoo, olen valitettavasti vähän kyllästynyt tähän omaan blogiini.

Hassua, mutta näin on mitä ilmeisemmin mahdollista käydä. Tuossa lomalla en ennen ajomatkaa kotiinpäin ajatellutkaan koko blogia ja kun sitten aloin miettimään, että jotain tänne olisi varmaan hyvä kirjoitella, niin plääh! Suurin ongelma tässä kaikessa taitaa olla se, että mulla ei ihan hirveästi ole kirjoitettavaa ja rakas harrastukseni valokuvaus on jäänyt täysin taka-alalle. No, mitä se bloggaus on? Ajatuksia ja valokuvia, eikös? 😉

Mitäs jos tekisinkin niin, että tulevaisuudessa keskittyisin enemmän valokuvaamiseen ja kuviin ja sitä tekstiä sitten olisikin vähemmän? Siihen suuntaan olen monesti halunnut tätä blogia viedä, mutta jos sen nyt toteuttaisi 🙂 Jos välillä on enemmän juttua niin ok, mutta eihän sitä aina romaania tarvitse kirjoittaa. Myös blogin suunta on hiljalleen kääntynyt enemmän lifestyleen kuin vain treeneihin ja luulen, että siihen suuntaan edelleen ollaan menossa. Ei siis niin paljoa fit:iä kuin fashion:iäkään, mutta jotain sieltä välistä!
<3:llä Jenna

jenna

2 vastausta artikkeliin “Kun kyllästyy omaan blogiinsa”

  1. Lopettamisessakaan ei ole mitään väärää jos sitä fiilistä kirjoittamiseen ei ole enää. Alkujaan tässä portaalissa oli paljon liikkumista käsitteleviä juttuja joista sai itsellekin inspiraatiota, mutta nyt bloggaamisen taso on kyllä laskenut jo lähemmäs suoraa mainostyrkkyä ja Vauva-lehden foorumia😄 Toivottavasti et kuitenkaan lopeta täysin kirjoittamista!

  2. Joo mainoksia tosiaan löytyy nykyään entistä enemmän! En usko, että bloggausta lopettaa aion, koska bloggaaminen on todella mukavaa, mutta muutamia ajatuksia blogin tulevaisuuden suhteen on vireillä 🙂 Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta