Levoton sielu

Luulen, että ainakin hyvin monet mut tuntevat irl ovat huomanneet, että mulla on aina monta rautaa tulessa. Harvoin osaan vain olla tekemättä mitään, näitä hetkiä on ehkäpä ainostaan silloin, kun vedän levyks sohvalle ja katson jakson jotain sarjaa. Se on mun tapa nollata aivot ja rentoutua. 

Kovin pitkälle ajassa taaksepäin en mene, mutta ensin oli tietysti se koulu. AMK ei oo mikään ihan helppo mesta, jossa kursseista pääsis läpi lukematta. Ainakaan sähköpuoli. Ainakaan mulle. Eli yksi projekti oli silloin juurikin läpäistä kurssit. Sitten tuli opparin aika. Taas yksi projekti lisää. Tein opparin muuten jo 3. vuonna, jolloin 4. vuoden pystyi keskittymään loppujen pisteiden kasaamiseen ja työn tekoon. 

Siinä AMK:n 3. vuoden syksyllä ostettiin asunto ja alkoi remontointi. Jälleen yksi projekti. Toki samalla oli koulu, oppari ja työkin hoidettavana. Vuoden 2012 keväällä otin taas yhden projektin. Koiranpennun. Koirakin vie yllättävästi aikaa ja varsinkin, kun niitä oli nyt 2 😉 

Onneksi yksi projekti päättyi 2013 keväällä, kun koulun sai suoritettua loppuun. Olo oli silloin kyllä melko mielenkiintoinen, kun ei tarvinnut mennä kesän jälkeen koulun penkille. Illat olikin ”vapaita”. Ei enää tentteihin lukemista. Ei enää läksyjä. Ehkä juuri tämän ”liiallisen ajankäytön” takia aloin sitten treenaamaan entistä ahkerammin. Ja hyvä niin. Olisi pitänyt oikeastaan aloittaa se aktiivinen treenaaminen jo paljon paljon aiemmin. 

Tällä hetkellä se projektien määrä on vähentynyt. Tai ehkä olen vain viimein saanut sen säännöllisen arjen. Oppinut elämään siinä. Ei huono juttu ollenkaan! Päivät töissä. Lenkit koirien kanssa. Salilla käynti. Se ihan tavallinen arki pyykkeineen ja ruuan laittoineen. Kivaa!

Kuitenkin aika ajoin se levoton sielu taas herää ja alkaa pohtiminen, että mitä seuraavaksi? Nyt meillä on menossa kotona taas pikku remppaprojekti. Tottakai. Nimittäin vessan kaappien vaihto ja seinien maalaus. Jos tää blogi välillä ottaa sitä lifestylepuolta esiin, niin tästä saattaa tulla vielä juttua 😉 Mutta back in business.. Elikkäs jotain uutta haastetta tässä taas olen kehitellyt.

Ehkä yksi on juuri nämä uudet lajit. Ainakin kahvakuulaan oon hurahtanut. TRX:ää haluan kokeilla lisää. Yksi kesäinen lajikokeilu on tulossa mökillä. Jooga olis kivaa. Onhan näitä 🙂 Mutta yksi juttu tässä liikunnassa on tullut mukanaan. Se, että tykkään siitä. Oikeastaan nautin! Tätä fiilistä on odotettu!

Eräs mielessä pyörinyt juttu on myös Personal Trainer -koulutus. En ole ammattiani vaihtamassa, mutta jos sen suorittaisi vain oman mielenkiinnon ja treenin tueksi? Tässä ehkä vielä enemmän pohdintaa vaativa juttu. Ja niitä koulutuksia järjestää aika monet, mutta mikä olisi sitten hyvä? PTCA, Trainer4You, ihan yliopisto? Onko teillä kokemuksia näistä? Saa jakaa, jos on 🙂 

Tällainen sekava ajatusten avaus tällä kertaa. Ei tää elämä aina niin helppoo oo! heheh 🙂

Loman tarpeessa? 

Aurinkoa ihanat, 

<3 Jenna

jenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta