Miten estää liikunnan ja terveellisen elämäntavan loppuminen sairaslomalla?

Kävin keskiviikkona treenamassa viimeisen kerran Monnan eli mun PT:n kanssa ennen leikkausta. Toivottavasti keväällä on käsi siinä kunnossa, että voidaan taas jatkaa treenejä! Oli kyllä taas tosi hyvä treeni, paljon erilaisia hyppyjä sekä vatsoja. Oon tykännyt erittäin paljon meidän yhteisistä treeneistä, jotka koostuu yleensä juuri kaikesta muusta kuin siitä mulle tavallisesta treenitavasta eli kuntosalitreenaamisesta. Saa mukavasti haastetta sekä lisämotivaatiota itsenäiseen tekemiseenkin!
Pohdittiin treenin aikana sitä, kuinka mun pitäis toimia kuntoutusjakson aikana, jotta lihakset ei välttämättä surkastu niin kovin, kunto pysyy edes jollakin tapaa yllä ja etenkin se mieli olisi virkeä treenien vähetessä, ehkä jopa jäädessä hetkeksi pois. 

Ruokavalio on tottakai tärkeä. Nyt kun tässä ajan myötä on oppinut terveelliseen ja runsaaseen syömiseen, ei luonnollisestikaan kannata lipsua suuntaan tahi toiseen ruokailun suhteen. Ja proteiinin nauttiminen samalla tavalla kuin treenatessa edesauttaa lihasten säilymistä”. Määrällisesti ruokia saattaa joutua pudottamaan kulutuksen pienennyttyä, mutta muuten melko samoilla mennään. Ai niin! Munhan pitäisi laittaa taas teille sitä ruokapäiväkirjaa.. No seuraavaksi vuorossa sitä se välipala kunhan vaan ehdin siihen syventyä 😉
Liikkuminen varmasti heti leikkauksen jälkeen on hetken pannassa, mutta itseni tuntien sohvalla 24/7 röhnöttäminen alkaa viimeistään parin päivän jälkeen tuntumaan selässä ja päässä. Toivotaan, että homma menisi siten, että mahdollisimman pian olisi mahdollista päästä edes vähän kävelemään. Raikas ulkoilmakin piristää kummasti! Kun käsi alkaa olemaan siinä kunnossa, että vähän voi jo liikuntaa ajatella, oon ajatellut ottaa mukaan kuntopyöräilyn sekä tietty jonkin verran vatsoja ja ainakin jalkalihasliikkeitä voi alkaa tehdä, lenkkeilyä unohtamatta.
Eli vaikka jäisit esimerkiksi käden tai jalan ”vamman” tai muun takia sairaslomalle (flunssa, kuume ym. ovat asia sitten ihan erikseen), kannattaa miettiä ja kysellä lääkäriltä ja fyssarilta, että mitä voisit tehdä sairasloman aikana. Vaarana nimittäin on se, että jumahdat sinne kotisohvalle ja parannuttuasi taas liikkeelle lähtö ja terveellisiin elämäntapoihin palaaminen onkin sitten suurempi haaste!
Kuinka moni teistä on kokenut tällaisin pidemmän saikun? Liikuitko/saitko liikkua sen aikana vai et? 🙂 Ihan mielenkiinnosta kyselen!

Laittakaahan muille vaikka kommenttiboksiin teidän tai kaverienne tai muuten vaan mukavaksi havaitsemianne blogeja! Olis kiva alkaa tuon saikun aikana lueskelemaan mulle uusia sellaisia 🙂

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua, 


jenna

5 vastausta artikkeliin “Miten estää liikunnan ja terveellisen elämäntavan loppuminen sairaslomalla?”

  1. Paljon tsemppiä sulle leikkaukseen ja kuntoutukseen! 🙂 En tiedä paljon oot mun kuntoutuksesta ja loukkaantumisesta lukenut, mutta kerrotaan nyt kuitenkin, haha 😀
    Kun mun jalka murtui, liikunnat väheni ekaksi 1-2 kuukaudeksi ihan nollaan. Kävelin vain sen mitä oli pakko, vessassa käynti oli alussa varmaan maksimi mitä pystyin pitään jalkaa alhaalla. Jalkaan tuli painetta, se muuttui punaiseksi ja jos särkylääkettä en ollut ottanut muutamaan tuntiin, alhaallapito laukaisi säryn. Makasin siis ensimmäisen kuukauden sängyssä jalka ylhäällä. Jos halusin pois kotoa, oli pakko ottaa pyöris käyttöön. Mä en vaan voinut pitää jalkaa alhaalla turpoamisen, paineen, kivun ja tikkejen repeämisriskin takia.
    Kun 2 kuukautta oli kulunut, pystyin pitää jalkaa jo melko normaalisti alhaalla. Kyllä se turposi, mutta ei enää yhtä pahasti. Silloin pääsin vähän treenailemaan yläkroppaa, mutta motivaatio oli kyllä ihan nollassa noiden istumatreenejen kanssa. Sen sijaan himoitsin kaikkia rääkkilajeja ihan hirveesti. Välillä kuitenkin kampesin itseni treenaamaan, ja kyllähän siitä tuli kiva olo vaikkei se niin aina niin nannaa ollut. Joskus mulla meinas mennä hermo, jos joku manas kovaan ääneen miten kyykkääminen tms on tyhmää. Hei, sulla on terveet jalat, kyykkää äläkä mutise 😀
    Vikana keppikuukautena kun sain jo varata puoliksi, aloin käymään salilla säännöllisesti. Olin aiemmin pelännyt, etten enää osaakkaan nauttia liikkumisesta noin pitkän tauon jälkeen, luojan kiitos olin väärässä! Treenit maistuu paremmalta kuin koskaan ja niitä osaa arvostaa ihan erilailla. 🙂
    Onneks olin ekan kuukauden niin lääkkeissä koko ajan, etten osannut inhota mun tilannetta takapakeista huolimatta.
    Tulipa romaani.

  2. Kiitos paljon! Nyt kävikin niin, että leikkaus siirtyy 2lla viikolla flunssan vuoksi, mutta onneks vaan 2lla 🙂

    Jonkin verran oon lueskellut sun tarinaa ja oot kyllä osoittanut melkoista sinnikkyyttä! Vaikka treenit hetkeksi jääkin, niin just tuo sun into takaisin treenien pariin on ihailtavaa 🙂 Pari kuukautta tai vaikka 6 on kuitenkin niin lyhyt aika elämästä, että mieluummin hoitaa ensin "vamman" kuntoon ja sitten pikku hiljaa palailee treenien pariin 🙂

    Tsemppiä kovasti treeneihin!

  3. Moikka, en oo aiemmin sun blogia lukenut, mutta nyt törmäsin siihen… Multa leikattiin liian löysä olkapää kesäkuussa 2013 ja sain 6 viikon sairasloman ja 9 viikon treenikiellon ja vasta 12 viikon jälkeen sai tehdä vapaasti. Fyssarin antamissa ohjeissa kehotettiin kyllä kävelemään paljon (tai vaihtoehtoisesti fillaroimaan kuntopyörällä) ja olkapäälle sopivat kuntoutusohjeethan olet saanut/saat mukaasi. Ja kannattaa kyllä tehdä sen mukaan. Mun olkapää tuli kuntoon kun maltoin totella lääkäriä ja fyssareita ja leikannut kirurgi kehui kovasti mun aikaansaamia tuloksia kun olin yksi niistä harvoista potilaista jotka oikeasti teki niinkuin käskettiin. Ei se itsekseen parane. Mutta kyllä se olkapää rajoittaa ihan itse sitä liikkumista, en esim meinannut treenivapautuksenkaan jälkeen saada edes harjanvartta räkkiasentoon, puhumattakaan mistään tangosta. Toivottavasti sullakin menee kaikki yhtä jouhevasti! 🙂

  4. Kiitos kovasti tarinasi jakamisesta! Leikkaus siirtyi ensi viikon alkuun, joten tällaiset kommentit on enemmän kuin tervetulleita 🙂 Yllätyin positiivisesti tuosta sun huikean nopeasta kuntoutumisajasta! Mulla luki jossakin lapussa, että 18 viikkoa menisi siihen, kun saa treenivapautuksen.. Se tietysti on varmasti aika tapauskohtaista. Pitää kyllä tehdä juuri lääkärin ja fyssarin ohjeiden mukaan eikä lähteä soveltamaan 🙂 Näin varmasti pääsee kaikista helpoimmin kuntoon!

    Onko sulla Maria ollut enään mitään ongelmia käden kanssa? 🙂

  5. No ei ole ja on ollut. Liikkuvuutta sai siis jumpata ihan urakalla, joulun aikaan sain käden vasta kokonaan suoraksi ylös. Nyt viime aikoina on ollut hieman taas naksumista, mutta talonrakennuskiireiden vuoksi on myös jäänyt treenaaminen pois mikä on varmasti isoin syyllinen. Mutta on se edelleen parempi kuin ennen leikkausta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta