Motivaatio – lähtikö se Malediiveille?

Motivaatio. Asia, joka tuntuu välillä olevan niin kiven alla ja välillä taas sitä on niin paljon, että saa melkein toppuutella itseään, että malta nyt!
Pidin viime viikon kokonaan lepoa, jotta kroppa saa oikeasti palautua kunnolla ja stressitasot laskevat. Viikkoon sisältyi vain kevyitä lenkkejä koirien kanssa sekä venyttelyä ja yksi 75 minuutin yin-jooga workshop. Lisäksi menin ajoissa nukkumaan ja söin säännöllisesti uuden ruokavalion mukaisesti. Kroppa oli todellakin palautunut tähän viikkoon lähdettäessä!

No, mites sitten se motivaatio? Kuten sanottu, kroppa todellakin olisi jo valmis treeniin, mutta pää ei. Syytän tästä eniten sitä, että päivisin olen tehnyt hommia pää kolmantena jalkana ja kun tulen illalla kotiin, on väsymys niin kova, että en vain yksinkertaisesti ole saanut itseäni tsempattua salille vaikka tiedän, että siellä olisi varmasti piristynyt! Olen sitten tyytynyt vaihtoehtoon B eli nukkunut päikkärit.

Toisaalta harmittaa, että tämä lepojakso nyt venyy, mutta toisaalta ei. En ole suuntaamassa kisoihin. Lihakset eivät katoa mihinkään viikossa tai edes muutamassa. Olen saanut liikkuvuutta lisää, kun olen ahkerasti venytellyt. Eli motivaatio puuttuu nyt vaan siitä aloittamisesta, mutta en vielä huolestu 🙂 Vitsailtiin työkaverin kanssa, että mun motivaatio varmaan lähti Malediiveille! Jos se pitäisi sieltä käydä hakemassa?! 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän, että vaikka just nyt ei motivaatio ole korkeimmillaan, se tulee takaisin, kun vaan aloittaa. Näin käy melkein joka loman tai lepojakson jälkeen. Oon sen verran mukavuudenhaluinen, että sohva ”saattaa” houkutella silloin tällöin salia enemmän. Mutta toisaalta tavoitteeni on edelleen kirkkaana mielessä ja rakastan salilla treenaamista. Itsensä voittamista ja kehittymistä!

Miksi kerroin välillä tämän puolen treenaamisesta? Sen, että ei tällaista ”treenibloggaajaakaan” aina motivoi lähteä salille? No siksi, että te tiedätte, että tällaisia jaksoja tulee ja että ne on ihan okei! Kunhan ei liikaa pitkitä lepoa vaan pitää sen vaikkapa parissa kolmessa viikossa ja palaa sitten takaisin treenin ja aktiivisuuden pariin 🙂
Aurinkoa ja motivaatiota just sun perjantaihin!
<3:llä Jenna

jenna

2 vastausta artikkeliin “Motivaatio – lähtikö se Malediiveille?”

  1. Hei suuri kiitos tästä, tuli just nyt tarpeeseen. Itsellä nimittäin menossa pienehkö tauko samasta syystä (sekä osin flunssankin vuoksi) ja tarvitsin tätä muistutusta siitä, että ei se parinkaan viikon tauko vielä maailmaa kaada. Ja että kyllä homma sitten taas lähtee rullaamaan kun palaa salille. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta