Ojentajia ja isänpäivää

Perjantaina vihdoista viimein sain mieheni takaisin kotiin ja jet lagistä huolimatta lähdimme salille treenaamaan. Minulla oli vuorossa olkapäät, ojentajat sekä rinta. Jälleen uusia ja vanhoja liikkeitä, mutta hieman eri tyylillä ja kyllä oli raskasta! Lihakset kyllä kiittävät aina muutaman päivän treenin jälkeen siitä, että on tehty jotain uutta 🙂 
Olen nyt pari treenin ajan testannut lataria, treenijuomaa sekä palaria, johon olen lisännyt maltoa. Latarin tehosta en ole varma, ehkä se vähän auttaa jaksamaan paremmin.. Latarina olen siis käyttänyt Scitec Nutritionin Pow3rd:ia. Treenijuoman tehosta olen kyllä vakuuttunut, sillä jaksan tehdä sarjat paremmin vaikkakin uudet treenit ovat olleet raskaita! Treenijuomana siis Fastin Intra, jonka makukin (appelsiini) on aivan loistava. Palarin nimeen olen vannonut jo usean vuoden ajan. Huomaan kyllä heti, jos palari on jäänyt treenin jälkeen ottamatta. Lihakset ovat kipeät pidempään eikä palautuminen siis tapahdu yhtä tehokkaasti ja nopeasti. Tärkeäähän on aloittaa palautumisjuoman nauttiminen HETI treenin jälkeen (jotkut aloittavat jo viimeisten liikkeiden aikana). Palarina olen käyttänyt Whey80:stä, mutta nyt aloitin Whey100:n käytön, johon lisään maltoa sekä kreatiinia. 
Latari, treenijuoma ja palari valmistuu
Pystypunnerrusta

Ojentajia
Rintaa ristikkäistaljassa
Treenin jälkeen oli ”helppo” hymyillä 😉
Sain muutamia mukavia tuliaisia mieheltäni työreissusta, mm. niskatuen, joka on todella näppärä esimerkiksi automatkoilla, joilla tuppaan nukkumaan 🙂 Sain myös hauskan pienen pandapehmolelun ja lisäksi kasapäin teetä. En edes tiedä mitä kaikkia teemakuja/-tyyppejä tuossa on, mutta ainakin vihreää teetä!

Sitten otsikon toiseen aiheeseen eli isänpäivään. Vietimme isänpäivää vanhempieni luona ja ensi viikonloppuna käymme sitten onnittelemassa toista isää. Juhlistimme isääni jo oikeastaan lauantaina ja isovanhempani tulivat myös syömään. Kävimme mummun kanssa metsässä tavoitteena löytää suppilovahveroita ruokaan ja kyllähän niitä jonkin verran löytyikin! Kuiva alkusyksy ja pakkaset ovat kuitenkin tehneet tuhojaan ja nyt kun kerrankin innostuin sienestämään oikein parina päivänä, niin eihän niitä sieniä sitten juurikaan ole.. No saipahan ainakin hyvät tunnin metsälenkit molempina viikonlopun päivinä!

Lauantai-iltana sitten söimme oikein ihanan juhlaillallisen: alkuruuaksi oli kurpitsakeittoa ja pääruuaksi sitten poron paahtopaistia! Nam nam! Jälkkäriksi sitten käpykakkua 🙂 Ei kyllä viikonloppuna tullut juurikaan noudatettua ”dieettiä” tai sanoisiko bulkkiruokavaliota, mutta onhan tuo mässäilykin välillä ihan tervetullutta 🙂 

Nyt palataan taas normaaliin arkeen ja treenien pariin. Tällä viikolla olisi kova tavoite vetää se 4 treeniä! Eiköhän siinä onnistutakin ihan mainiosti 🙂 

Hauskaa viikon alkua kaikille!

jenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta