Ruskaretki mökille

Torstaina töiden jälkeen pakattiin auto täyteen tavaraa ja suunnattiin kohti Kolia. Tiedossa oli rento irtiotto arjesta mökillä ruskan keskellä 🙂 Tostai-iltana oltiin vasta 11 aikaan perillä, mutta perjantaina pääsi sitten heti nauttimaan kauniista säästä. Perjantai olikin oikeastaan ainoa ”työpäivä” möksällä.. Asennettiin ilmalämpöpumpun alle kouru, jota pitkin kondenssivesi pääsee kulkemaan, mieheni lakaisi isänsä kanssa mökin katon ja putsasi rännit ja minä ahkeroin nurmikonleikkuun parissa. Olen ihan hurahtanut tuohon nurmikon leikkaammiseen (johtunee ehkä siitä, että meillä sitä ei ole ja nurmikkoa leikkaa siis muutaman kerran kesässä :D)! Mutta siis mukavaa ulkona oleskelua ja pientä puuhastelua 🙂 Lisäksi perjantaina iski kuntoiluinto ja tein ulkona ensin jalat eli askelkyykyt, bulgarialaisen kyykyn ja ihan normi kyykyn. Muut liikkeet tein oma paino vastuksena, mutta tuohon normikyykkyyn otin 10 kg koirani syliin, toimi vallan mainiosti (ja lauantaina oli takajalat hellänä). Sisällä vielä punnersin ja tein vatsoja. Kaikkia liikkeitä tein 3×15-20. Eli ihan hyvä mökkitreeni 🙂 Illan pimetessä lämmitimme vielä saunan ja saunoimme ihan pilkkopimeässä pelkän öljylampun valossa!

 

Lauantaina olikin sitten jo tuulisempi päivä, onneksi ei kuitenkaan se pohjoisen myrsky ennättänyt itään asti. Löhöiltiin, käytiin vihdoista viimein läpi hääkuvia (niitä on varmaan jotain 3500 kpl …) ja lenkkeiltiin koirien kanssa. Koirat kyllä nauttivat yhtälailla mökillä olemisesta: saavat olla ulkona niin paljon kun haluavat ja juoksennelle ympäri metsiä 🙂 Varsinkin tämä nuorempi saa itsensä uuvutettua ympäristön tutkimisella ja ihmisten tekemisiä seuraamalla! 

Eilen olikin sitten kotimatka eli 6 h autossa istuskelua 🙂 Ei ehkä ihan joka viikonloppu tuonne möksälle jaksa matkata, mutta tällaiset pienet irtiotot arjesta tekee kyllä hyvää. Nyt uudella motivaatiolla taas treeniviikko käyntiin ja noudattamaan niitä viime viikon NRJ:n hyvinvointi-illan ohjeita 🙂 Kuinkakohan pitkälle sitä jaksaa/kehittyy omin voimin tässä ”kadonneiden lihasten metsästys” -operaatiossa? Onko teillä kokemusta lihastenkasvatuksesta/motivaation ylläpidosta omin avuin treenaamisella tai personal trainerin avulla? 🙂 Hauskaa viikon alkua kaikille !

jenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta