Tankotanssin lumossa

I’m in löööv! Nimittäin tankotanssiin <3 Joskus aikaisemminkin oon saattanut hehkuttaa täällä, että nyt on löytynyt just mun laji (?!), ja niinhän siinä tosiaan on taas käynyt! Ihastun todella helposti, sekä ihmisiin että näköjään myös urheilulajeihin. Kuntosalitreenaamiseen ihastuin jo aikoja sitten, sen jälkeen tuli ihastuminen joogaan ja siihen rauhallisuuteen sekä harmoniaan, jota laji tuo mukanaan. No nyt ollaan menty taas toiseen äärilaitaan ja lajijoukkoon on liittynyt tankotanssi!

En oikeastaan ikinä ole tanssinut, jos nyt ei satunnaisia baari-iltoja lasketa mukaan sekä yhtä puolta vuotta ala-asteiässä, jolloin harrastin hip hoppia, koska kaikki muutkin. No, molemmat näistä ovat olleet historiaa jo aika päivää sitten ja siitä häävalssistakin on aikaa. Eli tanssiharrastus (jos tankotanssia nyt alkeistasolla voi edes tanssiksi kutsua) oli ihan tervetullut lisä!

Tankotanssin moni yhdistää automaattisesti strippiklubeihin, ainakin kun miespuolisille kavereille oon harrastuksesta maininnut. Hei haloo miehet! Voin kuulkaas kertoa salaisuuden! Urheilulajina tankotanssissa etenkään juuri näin alussa (enkä tiedä onko pidemmälle edistyneilläkään) ei seksikkyydestä ole tietoakaan! haha! Shortsit toki on lyhyet, koska pitää saada luotua kitkaa, jotta siellä tangolla ylipäätään pysyy, mutta muuten se on niin kaukana strippiklubeista kun olla ja voi!

Kuva ei liity aiheeseen, mutta ehkäpä jonain päivänä saan muutaman tanssikuvankin!
Kuva ei liity aiheeseen, mutta ehkäpä jonain päivänä saan muutaman tanssikuvankin!

Mikä juuri tässä lajissa sitten allekirjoittanutta kiehtoo? Miksi jäin siihen koukkuun viiden kerran alkeiskurssin jälkeen jopa niin paljon, että aioin tilata tangon kotiinkin?

Haastavuus. Joka kerta opit uutta ja useimmat liikkeet on todella haastavia ainakin alkuun. Onnistumisen ilo. Joskus sitä onnistuu parin kerran jälkeen tekemään jonkin liikkeen tosi hyvin ja voi huoletta olla ylpeä itsestään. Näyttää helpolta, kun se osaa. Tämä on koukuttava osa. Kun näet miten sujuvasti ja kevyesti opettaja suorittaa liikkeet, haluat itsekin saada liikkeet näyttämään samalta.  Koordinaatiokyvyn kehittyminen. Siis pitää rutistaa tankoa kyljellä? Öö.. vatsalihakset vaan koittaa hoitaa homman. What!? Mutta kun jonkin aikaa treenaa, alkaa kummasti haluttu kohta lihaksistosta toimia ja ottaa käskyjä vastaan. Tästä on varmasti hyötyä myös salitreeniin. Akrobaattisuus. Notkeus. Lisämotivaatiota lajin pariin tuo se, kun oppii akrobaattisia juttuja kuten käsivarsien varassa seisontaa tai tekemään ihmislipun! Musiikki. Ja sen tuoma hyvä fiilis. Rankkuus. Tankotanssi on kuulkaas yllättävän raskasta! Muutama päivä treenin jälkeen etenkin yläkropassa sekä vatsalihaksissa tuntuu samalta kuin kunnon salitreenin jälkeen. Eli ihan kuntoilusta menee tämäkin laji 🙂

Tuossa muutamia lajin hyviä puolia, joita oon havainnut tämän muutaman kerran jälkeen. Toki niitä miinuspuoliakin on, kuten se, että mustelmilta tai hiertymiltä ei voi välttyä, mutta toisaalta, siihen kuulemma jollain tapaa tottuu ja kyllä noi plussapuolet kumoaa nämä pienet miinukset mennen tullen!
Ootteko kokeilleet tankotanssia joskus? Jos, niin mitäs tykkäsitte? 🙂
<3:llä Jenna

jenna

5 vastausta artikkeliin “Tankotanssin lumossa”

  1. Joo oon ollu lajin parissa noin 7 vuotta. Aina löytyy jotain opeteltavaa vaikka olis kuinka edistynyt. Se on lajissa hyvä. Koko laji kehittyy kokoajan joten aina löytyy jotain mitä haluais oppia.

    Se mikä tässä lajissa mun mielestä on ikävää, on se että jos tulee pitkään taukoa treenaamisesta niin putoo nopeesti pois. Joutuu aina uudelleen totuttaa kropan, varsinki ihon ja joutuu opettelee kaikki uudelleen.

    Mä luulen et tossa alkuvaiheessa se on vielä sellasta honeymoon-vaihetta lajin parissa. 🙂 Itelle tää alkaa olee sellasta viha-rakkaussuhdetta. 🙂

  2. Joo tää saattaa olla sitä "honeymoonia", mutta ainakin vielä vaikuttaa lupaavalta! Jotenkin todella koukuttava laji 🙂 7 vuotta on jo kunniotettava aika! Siinä on ehtinyt varmasti oppia jo paljon!

  3. Ihanaa että oot löytänyt lajin pariin! Itsellä lajin parissa on vierähtänyt reilut kolme vuotta, josta vajaat kaksi ohjaajan roolissa 🙂
    Minua kiehtovat juuri nuo listaamasi asiat, erityisesti lajin haastavuus, itsensä ylittäminen ja jatkuva kehittyminen! On myös siistiä kun samaan aikaan vaaditaan järjetöntä kehonhallintaa ja voimaa sekä tanssillisuutta ja ilmaisua 🙂
    Hirmuiset tsempit ja kärsivällisyyttä lajin aloitteluun! Kyllä ne mustelmat, hiertymät ja muut pikkukivat sieltä vähenee 😉

    ~Hilla
    http://thisismycupofcoffee.blogspot.fi/

  4. Kiitos paljon tsempeistä! Lohduttavaa kuulla, että nuo mustelmat ym. hiljalleen vähenevät! Kiva kuulla sun tarina ja blogisi menee ehdottomasti seurantaan 🙂

  5. Olen myös koukussa! Nyt on puolitoista vuotta harrastettu tankoilua 1-2krt viikossa. Sinänsä kumma miten tuo harraste onkin niin addiktoiva, koska eka kerran jälkeen pystyin juuri ja juuri nostamaan käsilaukun maasta (kädet tärisi niin paljon vaikka ei mitään haastavaa edes sillain tehty) ja olin kipeä yläkropasta puoli viikkoa – ja silti jo heti tuli palo että uudestaan. Ei se toki kaikkia addiktoi, meidänkin ryhmissä on käynyt ihmisiä kokeilemassa ja todennut että juu ei, ei oo heidän juttu. Mä en edes ole mitenkään taipuisa tai ole koskaan ollut notkea ja urheilullinen, mutta joku itsensä voittamisen hykerryttävä tunne tuossa ajaa eteenpäin. Joka kerta kun edistyy ja onnistuu taas jossain liikkeessä niin se fiilis on aivan mieletön. Siltikin että meni puoli vuotta ennenkuin kroppa alko olla vähemmän kipeä treenien jälkeen ja edistyminen on ollut verkkaista. Ja sekin että joinakin päivinä tuntuu ettei saa minkäänlaista pitoa tankoon ja toisina taas onnistuu melkein kaikki. Edelleenkään touhu ei ole sulavaa tai helpon näköistä. Shortsit ja urheilutoppi on pakolliset varsinkin jos tarvitsee ottaa pitoja vielä keskivartalostakin mutta seksikkyys on kaukana 😀 Silti olen myös löytänyt lajin joka on itselle tosi sopiva ja jossa on palo kehittyä koko ajan pidemmälle. Ja käy todellakin lihaskuntotreenistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta