Uusi sali & etureisitreeni

Eilen jo ohimennen mainitsin, että käytiin tutustumassa Porvoon uuteen kuntosaliin Mr. A:n kanssa. Fitness 24 Seven -ketjun kuntosali aukesi Porvooseen jokunen viikko sitten. Nyt kun tuo vanha salikortti tuli käytettyä loppuun, päädyttiin testaamaan uutta salia. Ei sillä, että vanhassa mitään vikaa on. Lähinnä ihan vaan mielenkiinnosta 🙂
Kello oli 10 vaille 6 kun asteltiin salin ovista sisään. Tila näytti heti alkuun tosi isolta ja valoisalta. Avaralta. Ostettiin kertakäynti ja eikun treenaamaan! 
Vuorossa oli etureidet. Ihan vaan hitusen haluis jo treenata tuota yläkroppaa… Mutta ei auta, jalkapäivä siis 😀 Salilla oli sopivasti kaikkea. Yhdestä nurkasta löytyi jalkaprässi sekä reidenojennus- että reidenkoukistus-laitteet. Näillä sain tehtyä hyvin oman treenini. Lisäksi sieltä löytyi kyykky- ja penkkipaikkoja, paljon käsipainoja sekä positiiviseksi yllätyksekseni kahvakuulia. Siis myös sellaisia painavempia, ei vain tyttömallisia. Olkapää, parane jo! Taljoja, TRX-narut, kehonpainoharjoittelualue kuntopalloineen. Myös paljon peruslaitteita ja aerobiselle osastolle juoksumattoja, crosstrainereitä ja pyöriä. Niin, naisille oli oma pikkuinen salihuone, johon vain ovensuusta kurkistin.

Treenattiin tunnin verran. Tuona aikana porukkaa tuli kyllä jonkin verran lisää, mutta missään vaiheessa ei tuntunut, että ei olisi mahtunut mukaan. Kaiken kaikkiaan yllätävän positiivinen kokemus! Taidan mennä toistekin 🙂
Loppuun vielä mun eilinen etureisitreeni. Mitäpä muuten tykkäätte näistä treenipäiväkirjoista? Jatkanko näiden julkaisemista? 🙂 

Etureisipäivä

Lämmittely tällä kertaa vaakaprässillä 35 toistoa 30 kg:lla
1. Vaakaprässi kapea jalka-asento 10 (65 kg) / 4 (70 kg) + 3 (65 kg) / 7 (65 kg) / 7 (65 kg) + 3 (60 kg) + 5 (50 kg)
2. Reisiojennus istuen 9 (50 kg) / 8 (55 kg) / 8 (55 kg) / 5 (57,5 kg)
3. Askelkyykky step-laudalle ilman lisäpainoa 10 / 8 / 8 per jalka
4. Kyykky päkiöillä seisten 10 / 8 
Vaakaprässi oli tuntumaltaan hieman erilainen kuin mihin oon tottunut. Hain alkuun tuntumaa ja tein väliin pari sarjaa pudotussarjana. Eli kun et enään jaksa, pudotat painoa ja jatkat liikettä. Tämä  olisi hyvä toistaa 3-4 kertaa. Ens kerralla skarppaan tässä 😉 Reisiojennuksessa menee kohta 60 kg rikki! Ihan hullua, koska mä en taida painaa tällä hetkellä edes 60 kg. Motivoivaa huomata, että voimatasot nousee! ja toivottavasti lihas kasvaa vähän siinä sivussa. 
Viimeksi olin tehnyt ns. viimeistelynä boxihyppyjä. Tällä kertaa kokeilin ihan tavallista kyykkyä, mutta siten, että seisoin päkiöillä. Tällä tavalla sai kyllä hyvän tuntuman etureisiin sekä hieman pohkeillekin.
Sellainen treeni ja salikokemus tällä kertaa 🙂 Ai niin, tää ei ollut mikään mainosjuttu. Halusin vain kertoa kokemukseni 🙂
Treeni-iloa,
Jos haluat seurata treenejäni & höpinöitäni enemmänkin:

Liity lukijaksi blogin vasemmasta sivupalkista
Tykkää >  Facebook
Seuraa > Instagram
Seuraa > Bloglovin
Tilaa & seuraa > Blogilista
jenna

6 vastausta artikkeliin “Uusi sali & etureisitreeni”

  1. Joo yllättävän kiva oli kyllä! Hassua, että kaikki salit ei oo ottaneet kahvakuulia valikoimaan. Niillä kun voi kuitenkin treenata koko kropan näppärästi tai ottaa osaksi muuta ohjelmaa. Toivottavasti saatte kahvakuulat teidän salille jossain vaiheessa! 🙂

  2. Jatka ehdottomasti julkaisemista, niistä saa kivasti ideoita omiinkin treeneihin! 🙂

    Pauliina.K

  3. Ihan kiva sali muuten, paitsi että yli kuukauden on saanut odotella alle 10 kg käsipainoja. 10kg painoja on yksi kpl.
    Naisten puolen Smith-laite pitää kauheaa vinkunaa, eikä mihinkään pääse antamaan palautetta! Olen hakenut sekä painkan päältä palautelaatikkoa että netistä. Facebookissa en ole. Käyn aikoina jolloin ei ole henkilökuntaa paikalla. Muutenkin laitteiden säädöt ei ole kohdillaan naisten puolella, liikerata loitontaja-koneessa jää vajaaksi.

  4. Heillä oli kuulemma toimittajan kanssa ollut ongelmia juuri noiden pienempien käsipainojen kanssa. Itse olen laittanut ihan sähköpostia, jos on ollut jotain ongelmia ja vastaus tullut kyllä nopeasti! [email protected] voi ainakin laittaa suoraan postia 🙂 Naisten puolesta ei ole kokemusta, mutta toivottavasti saavat "puutteet"/viat korjattua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta