Välipala

Kaksi hetkeä mun päivässä on sellaisia, joina on pakko, siis ihan PAKKO, saada jotain syötävää. Nämä ovat aamu ja päivällä klo 14:00. Jos etenkin päivällä juuri kahden aikaan sattuu olemaan joku palaveri tai vastaava, homma menee ikään kuin hienosti sanottuna pipariks 😀 Eli oon hetkessä aika kiukkuinen.. 
Tämän takia aamupalani on melko runsas, jotta heti aamusta saadaan energiavarastot ylös. Aamupalasta kirjoittelin täällä aiemmin. Mulla on tosiaan melko kellon tarkka kroppa. Esimerkiksi klo 10:45 alkaa hiipimään nälän tunne, josta tietää kelloa katsomattakin, että voi lähteä mikrottaan lounaskippoa 🙂 
Vaikka syön yhdentoista aikaan lounaan, on seuraava mahan täyte saatava jo vähän ennen yhtä. Tällöin syön yleensä jonkin hedelmän, banaanin tai mandariinin. Kahdelta on vuorossa sitten se ”oikea” välipala, joka on normaalisti smoothie. Jos aamulla on ollut jostain syystä kiirus, niin saatan ottaa vain rahkan omenasoseella mukaan. 
Smoothie on siitä mukava, että siihen voi laittaa vaikka ja mitä milloinkin kaapista sattuu löytymään. Laitan omaan smoothieeni lähes aina rahkaa sekä maustamatonta jugurttia. Oon muutaman kerran tehnyt maidotonta smoothieta, mutta sellaista todella hyvää en oo onnitunut vielä tekemään. Saa laittaa taas linkkiä tulemaan, jos tiedät hyvän reseptin!

Eli rahkaa, maustamatonta jugurttia sekä hedelmiä ja marjoja. Näistä raaka-aineista koostan välipalani. Lisäksi treenipäivänä on cashew-pähkinät. Pähkinöistä saa hyviä rasvoja sekä proteiinia, joka taas pitää sitä nälkääkin loitolla pitkään.

Syötkö välipalaa? Jos, niin mistä sun välipala koostuu? 🙂

Pirteää perjantaita, 


jenna

2 vastausta artikkeliin “Välipala”

  1. Miksen mä oo päässyt tähän smoothiehössötykseen mukaan 🙁 Sain loppukesästä synttärilahjaksi jopa sellasen hienon vehkeen, jossa ne pullot mukana joihin smoothie tulee suoraa, mutta ei vaan nappaa.. mä niin paljon mielummin nautin marjat marjoina ja jogurtin jogurttina. Nestemäisenä nieltynä ei tuu jollain tapaa samanlainen ravittu olo jota kaipaan. Ja tuntuu tyhmältä "tuhlata" noin arvokkaita raaka-aineita kaikki sekasin ja "kadoksiin" samaan mössöön, kun ne voi nauttia omassa olomuodossaankin, kuten mansikka mansikkana jne.

  2. Niin.. Tuo on toki yksi pointti, mutta eihän ne hyvät vitamiinit ym. mihinkään katoa, vaikka ne marjat ym. smoothieksi tekisikin 🙂 Mulla ehkä suurin syy noiden smoothieiden tekemiseen on se, että jostain kumman syystä jaksan syödä smoothien paremmin kuin kaikki erikseen 😀 Ja smoothie on usein näppärämpi ottaa esim. töihin mukaan. Makuasioita kaikki!

    Mukavaa viikoa sulle 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta