Viikonloppu mun matkassa

Ihanaa! Joulukuu on täällä ja pakkastakin on Porvoossa jopa -6 C 🙂 Pientä talven tuntua siis jo, ja mikä parasta, koirat ei tuo hiekkaa ja kuraa sisälle 😉 
Perjantaina postisetä toi mulle uuden puhelimeni, One Plus One:n. Ajattelin, että nyt kun on kerrankin hyvä kännykkäkamera käytettävissä (jonka kaikkia säätöjä en tosin vielä osaa käyttää), niin koitan kuvata mahdollisimman paljon viikonloppuani. En tiedä teistä lukijoista, mutta itse tykkään ainakin välillä laittaa tänne vähän muutakin, kuin perinteisiä treeni- ja reseptipostauksia 🙂  
Lauantaina oli kerrankin mahdollisuus nukkua pitkään, tosin kahdeksasta eteenpäin tuijottelin aika ajoin kelloa ja mietin, koska sitä malttaisi nousta. Viikonloput on siitä ihania, että saa olla ihan rauhassa ja ottaa heräämiseen sekä aamiaiseen kunnolla aikaa. 

Aamupalan jälkeen suunnattiin koirien kanssa lenkille. Pitkästä aikaa tehtiin noin tunnin kävelylenkki ja pojat sai juosta vapaanakin jonkin aikaa. 
Päivällä lähdettiin käymään Jumbossa. Jonkin verran oli vielä jouluostoksia tekemättä, joten nyt oli hyvä mahdollisuus siihen. Näin oli kyllä ajatellut monet muutkin, hyvä, että käytäville mahtui kävelemään 😉 

Mutta tulipa joululahjat tehtyä ja näin vältyn suuremmilta stressseiltä 😉 

Mietin jo aamusta, että olisi mukava kokkailla päivälliseksi jotain vähän parempaa ja erilaista ruokaa kuin yleensä. Päädyttiin siihen, että katsotaan, mitä kaupasta löytyy ja meidän onneksi tuoreet sinisimpukat oli 5 € / kilo! Kilo näitä mukaan ja netistä reseptiä kaivamaan 🙂

Oli kyllä ihana syödä pitkästä aikaa (viimeksi syyskuussa Lefkaksella) sinisimpukkapastaa. Muistan hyvin sen, kun eka kerran näin tuollaisen simpukan. Ei tehnyt mieli edes maistaa! Nykyään nämä kuuluvat ehdottomasti top 10 ruokiini 🙂

 

 

Kun saatiin syötyä, oli kello jo Putous eli puol kasi. Täytyy myöntää, että olin hitusen pettynyt, kun Kissi ei vienyt voittoa :/ Mutta ihan mahtava sarja silti!

Loppu illasta katottiin vielä Kesäkaverit leffa ja leffaeväinä tietty irtareita. Saa sitä silloin tällöin vähän herkutella, eikö? 😉

Sunnuntaina en muistanut enää kuvata ihan kaikkea, mutta samalla kaavalla alkoi taas aamu. Rahkaa, leipää, gefilusmehua, espresso sekä lehden lukua. Aamiaisen jälkeen koirat ulos ja käväisin pikaisesti vielä kaupassa.

Iltapäivällä kuvailtiin Mr. A:n kanssa parit treeniohjelmakuvat ja päivittelin blogia. Treeniohjelmien teossa on se hyvä puoli, että usein joutuu tekemään liikkeet aika pitkillä pidoilla eli tuli treenattua kyllä ihan kunnolla koko kroppa! 

Kyllä, meidänkin arkeen kuuluu pyykinpesu 😉 Otin ilmeisesti kuvan pyykeistä, kun olis voinut vaikka ottaa kuvia joulupaketeista…

Välipala jäi kuvaamatta, mutta päivälliseksi tehtiin kanasalaattia. 

Ja sunnuntain viimeisenä kuvana Ivan kerjäämässä, josko jotain tippuisi 🙂

Sellainen, ihan tavallinen viikonloppu täällä. Mitä tykkäsitte postauksesta? Lisää näitä vai oliko tää yks jo riittävästi? 😉

Mukavaa viikon alkua, 


jenna

4 vastausta artikkeliin “Viikonloppu mun matkassa”

  1. Tykkään eli ehdottomasti lisää näitä! 🙂 Irttarit sillointällöin on niin herkkua <3

    Pauliina.K

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta